"Onko hän lumonnut tytön?" tuumi Maria rouva itsekseen. "Mutta hän ei joudu hänen saaliikseen!"
Vaaliruhtinas tahtoi usein, että Elsa laulaisi hänelle. Ja Elsa teki sen nyttemmin vastustelematta. Hän lauloi niin tuntehikkaasti, että se aivan ihastutti.
Korkea herra ei tosin enää lyönyt laimin iltamessujaan, mutta niiden jälkeen tahtoi hän kuulla laulua, paljon laulua ja soittoa, ja Elsan täytyi opetella monia uusia lauluja hänen mielikseen. Mutta sitten ruhtinas katui sitä, että oli nauttinut näistä maallisista huvituksista, ja eräänä päivänä, jolloin satoi vettä aivan kuin korvosta kaataen, näki Elsa hänen pappien juhlakulkueessa vaeltavan linnasta kirkkoon allapäin ja kädet ristissä läpimärän vaipan alla. Hatunreunus riippui lerpallaan hänen kasvoillaan, ja vesi virtaili kaulaa pitkin. Elsa vetäytyi ikkunasta pois; herttuatar ei varmaankaan suonut hänen näkevän, että hänen puolisonsa oli juhlakulkueessa mukana.
Korkea rouva oli suuresti mielistynyt ruotsalaiseen neitsyeen. Hän näki, minkä vaikutusvallan Alliaga oli saanut häneen, ja vaikka hän toivoikin, että Elsa kääntyisi katolinuskoon, katui hän, että oli antanut paterin lähestyä tyttöä.
Nyt oli hän onneksi jälleen kotona ja voi itse pitää kokematonta silmällä. Elsan luonteen avomielisyys ja vilpittömyys näyttäytyi siinä tavassa, jolla hän vastaili ruhtinattaren kysymyksiin. Hänellä ei ollut mitään salattava, ja sentähden kertoi hän todenmukaisesti mielialoistaan ja tunnusti heti, että Alliagan aamusaarnat olivat seuranneet häntä koko päivän. Hän oli kuvitellut, että pater kääntyi erityisesti hänen puoleensa kehoittaessaan lukemaan milloin minkin legendan ja muutamia paikkoja erityisesti miettimään.
"Kehoittiko hän sinua myös välttämään kaikkea seuraa?" kysyi ruhtinatar.
"Ainoastaan silloin voi saada taivahisia ilmestyksiä", vastasi Elsa.
"Oletko saanut sellaisia?"
Elsa punastui. "Kaksi kertaa", vastasi hän. "Kerran istuessani ikkunan ääressä kuulin selvään sanat: 'Elsa, minä rakastan sinua!' En voi kuvailla sitä hurmaavaa riemua, mitä tunsin. Se ei ollut Eevan ääni, mutta kaikessa tapauksessa täytyi sen tulla taivaasta ja häneltä."
"Etkö ole kuullut ääntä palattuani kotiin?"