"Karjapiiat."
"Hän minulle teki, ja millaisia puolia! Ja kun minua janotti, meni hän kaivolle ja hilasi sieltä koko kapan vettä ja sitten toi hän kapalla vettä, ja me joimme väliin kukin erikseen, mutta useimmiten samalla kertaa. Oi, kuinka se oli suloista."
"Kuinka hän pääsi niin likeisiin väleihin?"
"Apulainen kuuluu aina perheeseen. Mutta sitten joutui hän riitaan veljeni Olavin kanssa, ja hän on aivan hirveä!"
"Etkö voinut sovittaa heitä?"
"Minäkö… etkö ole kuullut Olavista puhuttavan?"
"En tietääkseni."
"Hän on laajalta tunnettu siitä, että voi ajaa ulos perkeleitä", kuiskasi Kaarina.
"Ei suinkaan niitä liene ollut pappilassa", huomautti Maria.
"Odotahan, niin kuulet. Jaakkoni… tarkoitan apulaista, auttoi minua, kun leikkasin kankaan puilta, hän kääri sen lukkarilta, ja sitten hän kysyi, eikö hän saisi mitään palkakseen, vaikka oli tehnyt joka puolan… minä sanoin ei, tietysti, vaikka minusta se kyllä oli kohtuutonta, ja sitten kun hän pani oikein koville; täytyi minun antaa myöten, mutta samassa tulivat isä ja Olavi… Ja siitäkös meno syntyi! Jaakko ei saanut enää astua jalallaankaan kutomahuoneeseen, sanoi isä, ja veljeni kehtasi sanoa, että nyt hän oli täydelleen todistanut voivansa ajaa ulos paholaisia. Kohta sen jälkeen lähetettiin minut tänne."