Ruhtinatar puhui lohduttavasti ja tyynnyttävästi. Kun ei mikään auttanut, lupasi hän hankkia matkaseuraa. Mutta Alliagaa hän kehoitti varomaan, sillä Petruksen tuomasta kirjelapustakin päättäen tahtoi pater saada hänet kaikin mokomin käsiinsä.
Muuan seikka tuli jouduttamaan lähtöä. Eräänä päivänä, kun vaaliruhtinatar tuli puolisonsa luo, kääntyi hän ystävällisesti Elsaan, puhui Unkarin mahtavista magnaateista ja esitti sitten kaikista mahtavimman, Bethlen Gaborin, naimatarjouksen. Mitättömän ruotsalaisen tytön täytyi olla kiitollinen näin suuresta kunniasta.
Kun Elsa nöyrästi, mutta varmasti hylkäsi loistavan tarjouksen, silloin ei ruhtinaan vihastuksella ollut mitään rajoja.
"Tiehensä hän! Olet elättänyt käärmettä povellasi!" huusi hän ruhtinattarelle. "Jos hän vielä kerran tulee silmieni eteen, niin heitätän hänet ulos."
Näin sanoen hän poistui huoneesta ylen kiukuissaan, puolisonsa koettamattakaan häntä pidättää.
"En tiennyt tästä mitään", sanoi ruhtinatar. "Muuten olisin pelastanut sinut siitä. Kaikki on kunnossa matkaasi varten, voit lähteä täältä jo huomenna."
Elsa tahtoi langeta ruhtinattaren jalkoihin, mutta tämä painoi hänet itkien syliinsä ja sanoi: "Ihmeellistä, ettei omaisistani ole kukaan ollut minulle niin rakas kuin sinä."
5.
YSTÄVYKSET.
Jo marraskuussa 1598 oli Kaarle Gyllenhjelm ja Samuel Niilonpoika lähetetty Kalmariin linnaa valloittamaan. Mutta kun heillä oli vain muutamia lippukuntia jalkaväkeä, ei laivoja eikä tykkejä lainkaan, ei valtausta voinut ajatellakaan. Heillä ei ollut muuta neuvoa kuin sijoittaa joukkonsa niin lähelle linnoitusta kuin mahdollista, estääkseen muonantuonnin maanpuolelta ja nälistyttääkseen linnaväkeä minkä voivat.