Nuorista sotapäälliköistä tuli pian hyvät ystävykset. Gyllenhjelmin surumielisyys ei voinut olla hälventymättä Samuel Niilonpojan hilpeistä sutkauksista ja raikkaasta naurusta. He päättivät muuttaa asumaan yhteiseen telttaan ja ruveta yksiin leipiin.
Gyllenhjelm kirjoitti herttualle, etteivät he nykyisissä olosuhteissa, kun oli puute melkein kaikesta, voineet ryhtyä piiritykseen. Mutta herttua, jolla oli ylihypäten puuhaa Jönköpingin valtiopäivillä, antoi heidän odottaa vastausta. Molemmilla sotapäälliköillä oli hyviä ystäviä valtiopäivillä, ja he kertoivat toisilleen kaikki sieltä saamansa uutiset.
"Talonpojat tahtovat sanoa irti uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa Sigismundille", kertoi Gyllenhjelm. "Töin tuskin ovat he taipuneet herttuan ehdotukseen, että vielä kerran kysyttäisiin kuninkaalta, tahtooko hän luopua paavilaisuudesta, palata Ruotsiin ja jäädä sinne ainaiseksi tai lähettää Uladislaus prinssin kasvatettavaksi protestanttisessa opissa herttuan holhouksen alla."
"Siihen ei Sigismund suostu koskaan", huudahti Samuel Niilonpoika,
"Talonpojat ovat antaneet hänelle neljä kuukautta ajatusaikaa. Jollei hän niiden kuluessa vastaa, pidetään ensi vuonna uudet valtiopäivät, ja he aikovat valita toisen kuninkaan."
"Sen voisivat yhtä hyvin tehdä hetikin. Maahan ei saada rauhaa ennenkuin herttualla on yksin peräsin kädessään."
"Täällä uhkaa sota kaikilta puolin. Sigismund koettaa yllyttää vieraita ruhtinaita. Tietysti kaikki katoliset mahdit pannaan liikkeelle."
"Ja kotimaassa on koko mahtava aatelisto mukana", lisäsi Samuel Niilonpoika. "On ihme ja kumma, miten yksi ainoa ihminen voi seista yksin sellaista painostusta vastaan."
"Näyttää kuin joku seisoisi hänen takanaan häntä tukien", sanoi ystävä.
"Niin hän uskoo itsekin", vastasi Gyllenhjelm. "Ja hän sanoo, että siinä uskossa on hänen voimansa."