"Mieletön ihminen!" puuskahti Gyllenhjelm häntä syleillen. "Luuletko, että ikävöin sinua nähdäkseni sinun kuolevan?"
Hän oli niin rasittunut retkellään, että ratsailta laskeuduttuaan saattoi tuskin pysyä jaloillaan. Ystävä sai hänet rupeamaan levolle ja toi hänelle omin käsin ruokaa ja viiniä. Kun ensi nälkä oli sammutettu, puuskahti Samuel Niilonpoika kiihkeästi:
"Ymmärrät kai, että se johtui unesta! Äitini, rakas äitini tuli luokseni kahtena yönä perätysten. Molemmilla kerroilla hän ilmoitti, että Katarinaa uhkasi vaara, ja kehoitti minua rientämään apuun. Jälkimäisenä yönä seisoimme kadulla, äitini viittasi suureen vanhanaikaiseen taloon ja sanoi: 'Tuonne hänet on kätketty; jollei häntä pelasteta neljänkolmatta tunnin kuluessa, niin sitten on myöhäistä.' Minä ratsastin minkä hevon kavioista pääsi. Kuuden aikaan illalla olin Edbyssä. Saapumiseni herätti kummastusta, ja kun kysyin Katarinaa, vastasi anoppini, että hän oli matkustanut hyvästelemään hyvää ystäväänsä, joka aikoi Saksaan. Kysyin tietä ja ratsastin jälkeen."
"Säästä loppu huomiseksi, olet liian väsynyt kertoaksesi enempää", sanoi Gyllenhjelm.
"Tahdon ainakin sanoa, että oli tarkoitus tehdä hänestä nunna. Muuan munkki oli houkutellut hänet valheellisilla verukkeillaan, mutta hän sai maksaa rohkeutensa hengellään. En tiedä, miten sain hänet mukaani, mutta nyt on hän pelastettu. Oi äitini, äitini!"
Hän nukkui, ja Gyllenhjelm kuuli hänen unissaan toistavan useaan kertaan rakkaan nimen. Hän nukkui yhtä sikeästi koko seuraavan päivän, ja Gyllenhjelm sanoi, että koska eversti ei ollut oikein terve, oli hänet jätettävä rauhaan. Kaikki viestit tahtoi hän itse ottaa vastaan ja itse vastata kysymyksiin.
Tällöin oli joulukuun 19 päivä. Vakoilijoiltaan sai Gyllenhjelm tietoonsa, että viholliset olivat vieneet tykkejä pyhän Eerikin vallinsarvelle. Tiedonannon vahvistukseksi pamahteli sieltä heti kohta mahtavia laukauksia.
Ne tähdättiin Perstorpia kohden, mihin leiri oli sijoitettu, ja Gyllenhjelmin täytyi kiireimmiten vetäytyä loitommalle enimmän väkensä keralla. Miksei hänellä ollut tykkejä? Miksei hän pystynyt hyökkäämään? Nuoren soturin sydäntä kirveli, kun hänen täytyi aina väistyä, ja näissä mietteissään hän palasi telttaansa.
Samuel Niilonpoika nukkui vielä. Hän oli nukkunut ummelleen vuorokauden, ja hänet herätettiin jokseenkin rajusti.
Hän oli kovasti hämillään ja koetti innolla perehtyä asemaan ja korvata mitä oli lyönyt laimin. Harkittavaksi otettiin Gyllenhjelmin vanha tuuma, että vihollisen laivat oli sytytettävä tuleen, ja tuumasta päätettiin käydä toimeen.