Tarkoittamatta mitään, ainoastaan keskusteluaihetta vaihtaakseen, virkkoi Kustaa sisarelleen: "Lähden luultavasti parin kuukauden kuluttua Venäjälle."
"Aiotko todellakin?" kysäisi Kristina häneen kääntyen.
"Aion kyllä, se käynee välttämättömäksi."
"Ei riitä, että yksi poikani on jo siellä, toisenkin täytyy lähteä surmaa uhmaamaan raakalaisten joukkoon."
"Luulen, että rouva äitini katsoo asiaa liian synkin silmin. Mutta vaikka vaarat olisivat kuinkakin suuret ja lukuisat, täytyy velvollisuus asettaa ensi sijaan!"
"Sanomme usein velvollisuudeksi mitä itse tahdomme ja mielellämme teemme, mutta se ei käy niin tarkoin yhteen todellisten velvollisuuksiemme kanssa."
Vieraan läsnäollessa ei äidillä ja pojalla ollut tilaisuutta pitempään keskusteluun. Kreivillä oli muuten juttuja loppumattomiin, niin että kiihoittuneet tunteet ehtivät tyyntyä.
"Mikä estää serkkuani jäämästä tänne luoksemme joksikin aikaa", kysyi
Kustaa vilkkaasti.
"Se olisi minusta hyvin mieluista", sanoi kuningatar. "Mutta kun
Kätchen matkustaa pois, pelkään…"
"Hän voi jäädä sinne missä on", selitti kuningas. "Minä toivon ja pyydän sitä."