Näin sanoen hän tarttui kreivin käsivarteen, ja heidän kävellessään kauniissa puistossa hän sanoi, että rakas sukulainen tekisi hänelle suuren ilon jäämisellään. Itse hän tulisi Gripsholmaan niin tiheään kuin suinkin.
Kreivi kumarsi ja kiitti. Häntä ei mikään estänyt eikä hän voinut viettää kesäänsä missään hauskemmin kuin täällä niin suuresti kunnioitettujen sukulaisten ja ystäväin luona.
Kuninkaan aikomus oli lähteä seuraavana päivänä, heti keskusteltuaan kuningattaren kanssa. Mutta kuinka kirvelikään hänen sydäntään ajatellessaan häntä, joka ylhäällä kamarissaan itki katkeria kyyneliä ja katui ja häpesi rakkauttaan! Kuinka saisi hän vaihtaa sanasen hänen kanssaan? Se saattoi tapahtua ainoastaan prinsessan avulla, mutta kuningatar oli mennyt omiin huoneihinsa, eikä kreivi väistynyt hetkeksikään Kätchenin rinnalta. Nuori kuningas oli jätetty yksin, omiin surullisiin mietteihinsä.
Nyt palasi jälleen ajatus, joka ennemmin päivän kuluessa oli juolahtanut hänen mieleensä. Mieltyisikö hänen sisarensa tosiaankin pfalzkreiviin? Kustaa Aadolf päätti kirjoittaa ja hankkia tietoja hänen persoonastaan ja elinsuhteistaan.
Gripsholmassa oli kesäisin tapana ilmoittaa kellolla ateriatunneista.
Palvelevat herrat ja naiset olivat jo koolla, kun kuningas astui ruokasaliin. Kuka voi kuvailla hänen hämmästystään, kun hän viimeksi mainittujen joukossa havaitsi Ebbansa, kalpeana ja hämillään, mutta hänen silmissään kauneimpana kaunotarten joukossa. Hän näki myös ne pahoittelevat, säälivät katseet, joita Ebbaan suunnattiin. Ebban täytyi kärsiä tämä kaikki hänen tähtensä… se suretti, se kiihdytti häntä… Ebban täytyi saada hyvitys, mutta miten?
Keskustelu kääntyi Ruotsin suuriin muistoihin ja pysähtyi Kustaa Vaasaan. Kun oli ensin kevein piirtein kosketeltu hänen satumaisia vaiheitaan, kertoi Kustaa hänen molemmista jälkimäisistä puolisoistaan: omasta isoäidistään, jalosta Margareta Lejonhufvudista ja vieläkin elävästä Katarina Stenbockista. Sitten hän puhui Kaarina Maununtyttärestä. "He ovat kaikki olleet maansa kaunistuksena", sanoi hän, "ja Ruotsin neitsyet saavat pitää heitä esikuvinaan, niin hyvin ne, jotka jäävät valtaistuimen alapuolelle, kuin nekin, jotka saavat sijansa sillä."
Kreivi oli ihastunut ja kysyi, eikö hänen sallittu juoda ruotsalaisen neitsyen malja.
"Ensin kuningattaren", vastasi kuningas.
Kristina rouva voi vain vaivoin säilyttää malttinsa, mutta hän päätti antaa nyt myöten tarttuakseen sitten asiaan sitä kovemmin kourin. Sentähden hän vain hymyili, kun miesvieraat kilistivät ensin hänen ja prinsessan ja sitten jokaisen hovineidon kanssa, jotka kuningas samalla mainitsi nimeltä. Kuningattarelta ei jäänyt huomaamatta, että kuningas melkein erityisesti esitti valittunsa, se oli miltei julkinen kihlaus, vastoin hänen selvää tahtoaan ja käskyään.