"Ethän sinä ymmärrä, että äiti kernaasti uhraa henkensä lapsensa onnen tähden, mutta että hän suree itsensä kuoliaaksi, kun lapsi halveksuu hänen neuvoaan."
"Kuulkaahan nyt vähän."
"En, en, en jaksa, olen sairas ja kiihtynyt!"
"Ajatelkaa sitten minua, jätän elämäni onnen teidän käsiinne. Ebba on minulle rakas yli kaiken maailmassa, voin kenties elää ilman häntä, mutta en voi koskaan tuntea todellista sydämen riemua, en koskaan sitä autuasta tunnetta, joka kahdelle sielulle on suotu, kun ne sulavat yhdeksi! Ajatelkaa tarkoin, rakas äiti, ja sydämenne on heltyvä ajatellessanne rakkautta, joka on seuraava minua hautaan. Hyvästi!" Hän painoi suudelman äitinsä otsalle ja riensi pois.
Kristina istui hiljaa kotvan, sitten kohotti hän päätänsä: "Oh, lörpötystä, niin sanovat he kaikki!"
Hän meni ikkunaan, hevoset seisoivat odottaen, ja kuningas tuli heti sen jälkeen herroineen. Kätchen ja kreivi olivat mukana. Hän puristi heidän käsiään, viskautui sitten ratsaille, katsoi ylös, vaan ei äitiinsä. Kas, kuinka hän hymyilee ja silmät loistavat, hävytön tallukka on tietysti seisonut ikkunassaan. Ja etteikö aivan sormisuukkosin! Maltas, saa hän vielä maistaa muutakin kuin suukkosiasi!
Jos säälin tunne oli tuokioksi täyttänyt leskikuningattaren sydämen, niin se oli aikoja sitten tiessään. Hän henki nyt ainoastaan kostoa, ja kun pienestä ratsastajaparvesta oli viimeinenkin vilahdus kadonnut jäljettömiin, päästi hän helpoituksen huokauksen. Vihdoinkin hänen aikansa oli tullut.
Kello soi kimakasti ja käskevästi.
"Jumala auttakoon, se tarkoittaa minua", valitti Ebba toisille hovineitsyille.
"Onhan minun vahtivuoroni, minä menen", huudahti Margareta ja tepsutteli nopeasti tiehensä.