"Sydämeni rakkahin neiti, olen mitä suurimmalla surulla saanut tietooni, että hänen majesteettinsa, rouva äitini, on torunut teitä, sydämeni rakkahin. Sentähden ei uskollinen sydämeni ole sallinut minun olla lähettämättä Teille tätä kirjettä, ja rukoilen Teitä, ettette ole kovin suruissanne, vaan koetatte tyytyä, kunnes Jumala suo, että herra isänne tulee noutamaan Teidät sieltä."
Jollei asia päättyisi, kuten hän toivoi ja halusi, tahtoi hän kaikessa tapauksessa kehoittaa Magnus kreiviä rientämään hoviin, niin ettei Ebbaa turhaan kiusattaisi kauemmin.
Kirje päättyi vakuutuksilla hänen uskollisesta ja sydämellisestä rakkaudestaan, ja allekirjoituksena oli yhteen kiedottu K ja E, heidän etunimiensä alkukirjaimet.
Ebba kätki sen huolellisesti, ja sitä mukaa kun kärsityn nöyryytyksen muisto haihtui, heräsi toivo ja rakkaus uudestaan kauniin neitsyen sydämessä.
Sillä välin kiintyi kuningattaren mieli pfalzkreivin pitkälliseen vierailuun ja siihen suureen huomaavaisuuteen, jota hän osoitti prinsessalle. Eikä Kätchenkään näyttänyt olevan kylmäkiskoinen häntä kohtaan. Aikoikohan tyttö jättää sikseen lupaamansa Vadstenassa käynnin? Se ei saanut tapahtua.
Kuningatar ilmoitti aikovansa lähteä eläkealueelleen Gefleen. Silloin oli kreivin pakko lähteä matkaansa, ja prinsessan oli täytettävä lupauksensa.
Ei viipynyt montakaan päivää, ennenkuin Gripsholma oli autiona ja tyhjänä. Mutta sitä ennen oli kreivi pyytänyt prinsessan kättä. Kätchen oli neuvonut häntä kääntymään kuninkaan puoleen, ja matkusti itse Vadstenaan.
Juhana herttuan synkät kasvot kirkastuivat hänet nähdessään, ja hän koetti tehdä oleskelun heidän luonaan sisarelleen niin miellyttäväksi kuin mahdollista. Prinsessa, joka osoitti harrastusta kaikkeen mikä häntä ympäröi, houkutti retkille milloin maisin, milloin vesille. Maria Elisabet otti tosin osaa näihin retkiin, mutta synkin katsein ja vaiteliaana; väliin kieltäytyi hän tykkönään tulemasta mukaan, ja silloin herttua oli parhaimmalla tuulella.
Silloin hän kertoi mitä oli lukenut tai lausui muutamia kirjoittamiaan säkeitä, joissa puhuttiin hukkaan menneestä elämästä ja kuinka ihmistä kahlehti onneton kohtalo.
Kätchenin kiitokset näyttivät häntä suuresti ilahuttavan. Mutta kun tämä koetti järkyttää hänen maailmankatsomustaan, silloin pudisti hän päätään ja vastasi, etteivät eri ihmisten kokemukset olleet samanlaiset.