Näillä sanoin hän nousi ja audienssi oli lopussa.
Raskain mielin palasi Oxenstjerna kotiinsa, jossa häntä odotti nuori, suloinen vaimo ja pieni poika. Mutta eivät edes heidän hyväilynsäkään voineet hälventää pilveä hänen otsaltaan, ja ainoan toivonsa pani hän nyt siihen, että Yrjänä Gyllenstjernalla oli suuri vaikutusvalta Juhana herttuaan.
Suuri oli sentähden hänen hämmästyksensä, kun varhain seuraavana aamuna kuningattaren henkipaashi saapui tuoden sanan, että hänen majesteettinsa aikoi samana päivänä esittää asian, josta oli puhunut herra valtaneuvoksen kanssa. Samalla lähetti kuningatar muutamia harvinaisia kukkia rouva Anna Bååtille, valtaneuvoksen jalolle rouvalle.
Akseli Oxenstjerna uskoi tuskin silmiään ja korviaan. "On täytynyt tapahtua jotakin", ajatteli hän. "Mutta mitä? Ja öiseen aikaan!" Hänestä oli se selittämätöntä.
"Mikä aiheuttaa tämän odottamattoman lahjan?" kysyi Anna rouva ja hengitti ahnaasti kukkien tuoksua.
"Mikä aiheuttaa kaikki tuulen käänteet?" kysyi Akseli herra vastaan.
"Ne eivät aina tuo meille mitään mieluista mukanaan."
Arvoituksella oli oma ratkaisunsa.
Melkein samaan aikaan, kun Akseli Oxenstjerna pääsi kuningattaren puheille, oli Juhana herttua rientänyt tuttua tietä Katarina prinsessan luo.
Hänen tarkoituksensa oli oikeastaan yllättää hänet. Mutta etuhuoneessa kohtasi hän kamarineitsyen, joka hänen kysyttyään, ottiko prinsessa vastaan, ymmällään tuijottaen sammalsi vain muutamia epäselviä sanoja.
"Tietenkin otat minut vastaan, Katarina", huusi hän raottaen sen huoneen ovea, missä tiesi Katarinan tavallisesti oleskelevan.