"Herttua… serkkuni!" huudahti tämä rientäen vastaan. "Sepäs vasta oli yllätys!"
Kiihkeästi tarttui nuori herttua hänen käsiinsä, mutta hänen katseensa kiintyi rakkaihin kasvoihin, jotka nyt näyttivät hänestä kalpeilta ja riutuneilta.
Nuoren miehen kädenpuristuskohan se ajoi veret neidon kasvoihin. Hän teki heikon yrityksen irtaantuakseen.
"Juhana, rakas Juhana", oli kaikki mitä hän sai suustaan, "miksi olet tullut tänne?"
"Kysytkö sitä?" puuskahti Juhana tulisesti. "Neljääntoista päivään, palattuani Nyköpingistä, en ole saanut sinua nähdä kertaakaan… Etkö ymmärrä, että aivan kuihdun ikävään, että vihaan näitä pakollisia juhlamenoja, jotka niin kauan ovat estäneet minua näkemästä sitä ainoaa, jota maailmassa rakastan."
Hänen kiihkonpuuskansa tyynnytti ihmeellisesti Katarinaa. "Tiedäthän, että sellaiset puheet vaivaavat minua", sanoi hän lempeästi. "Enkä suinkaan odottanut, että vielä toistaisit niitä, kun kerran — kun kerran kaikki on ratkaistu."
"Ei ole ratkaistu mitään", keskeytti Juhana kiihkeästi. "Minun kiroukseni on juuri siinä, että olen laillinen kruununperijä enkä ole sittenkään, että rakastan erästä naista, mutta kurjat valtiolliset syyt pakoittavat — ei, se ei ole oikea sana — houkuttelevat minut heikosta myöntyväisyydestä naimaan toisen, joka ei rakasta minua ja jota en koskaan tule rakastamaan."
"Mikään ei estä teidän korkeuttanne katkaisemasta suhteitaan sisareeni", vastasi Katarina loukatun arvokkuudella ja kalpeana.
"Ymmärrät minut väärin nyt kuten aina", puuskahti herttua vaikeroivin äänin. "Älä hylkää minua, Kätchen, olen tullut tänne laskeakseni oman ja, voin kai hyvin sanoa, kaikkien meidän kohtalomme sinun käsiisi. Älä karkoita minua pois! Olen itsekseni luvannut alistua sinun päätökseesi ja", hän lisäsi katkerasti, "tiedän etukäteen, millainen se on oleva. Mutta ensin on sinun kuultava minua. Tahdon, että katsot sydämeeni, ja se on kokonaan avoinna edessäsi. Ja vaikkapa edelleenkin kieltäytyisit tekemästä minua onnellisimmaksi ihmiseksi maailmassa, niin tahdon ainakin, että tunnet sääliä minua kohtaan!" Hän peitti silmänsä käsillään ja puhkesi kyyneliin.
"Juhana, veljeni, voitko epäillä lujaa ystävyyttäni! Puhu, kerro minulle kaikki huolesi, ken tietää, enkö voi löytää niille parannusta nyt kuten muinaisinakin päivinä", lisäsi hän koettaen leikitellä.