Kirje, joka oli De la Gardiel'ta, sisälsi ensin selonteon sodasta. Monet venäläiset puolueet taistelivat keskenään vallasta, eikä saattanut ajatella rauhaa muuten kuin miekka kädessä. Kasakkaparvet kihisivät kaikkialla tehden tuhojaan, ja ryöväriliitot lisääntyivät pelottavasti.
Sotaväelle saatiin palkka ainoastaan valamalla kirkonkelloja ja metallipatoja, ja hätä ja kurjuus oli suurempi kuin kukaan saattoi ajatella. Edelleen kerrottiin kirjeessä, ettei Puola enää tahtonut jatkaa sotaa Venäjää vastaan yksikseen, vaan ehdotti De la Gardie'lle, että Ruotsi ja Puola yhtyisivät yhteistä vihollista, venäläisiä vastaan.
Ehdotuksen oli tehnyt puolalainen päällikkö Gonsefski, mutta Sigismund oli tehnyt toisen: hän oli kehoittanut De la Gardie'ta luopumaan Kustaa Aadolfista.
Sotapäällikkö oli lähettänyt molemmat kirjeet omansa keralla. Hän vakuutti kuninkaalle uskollisuuttaan, mutta kun hän ei katsonut saaneensa riittävää korvausta palveluksistaan, pyysi hän lupaa palata kotiin.
"Hän saa aluksi tyytyä lupauksiin", sanoi Akseli Oxenstjerna.
"Luulen, ettei hänen eronsa ole niin vakavasti tarkoitettu."
Kuningas antoi heti vastauksen: hän oli palkitseva sotapäällikön niin hyvin kuin valtion varat myönsivät, ja vakuutti, ettei ollut koskaan epäillyt hänen uskollisuuttaan. Lopuksi pyydettiin sotapäällikköä ainoastaan äärimäisessä hätätilassa tekemään mitään sopimuksia puolalaisten kenraalien kanssa.
"Nyt on meille kaikista tärkein kysymys mistä saamme rahaa muonaan ja vaatetukseen", sanoi kuningas. "On selvää, ettei nykyinen aselepo kestä kauan."
"Sitä en usko minäkään, mutta meidän täytyy sen kestäessä saada vangit vaihdetuksi."
"Kaarle Gyllenhjelm ennen kaikkia", puuskahti Kustaa innokkaasti.
"Ajatelkaas, mitä hän on kärsinyt meidän tähtemme!"
"Tahdon tehdä kaiken mitä puolestani voin."