"Kuningas puhui usein sinusta", sanoi Kustaa Aadolf, "ja kun silloin eräs ylhäissyntyinen neitsyt eräänä päivänä puhui hyvin lämpimästi vangitusta sankarista, antoi hän neitsyelle sormuksen toimitettavaksi sinulle palattuasi, 'joka ei tapahtune minun eläessäni', lisäsi rakas vainaja."
Gyllenhjelm oli liian liikutettu voidakseen puhua asiasta ja kysyi eikö hän saisi ottaa osaa alkaneeseen sotaan.
"Minun on sääli hylätä ensimäinen pyyntösi", vastasi Kustaa Aadolf. "Mutta sinun täytyy lähteä viemään viestiä valtiokanslerille, ja sitten on tahtoni, että jäät Ruotsiin ja lepäilet. Tulevasta toiminnastasi saamme sitten puhua Tukholmassa."
"Minä tahtoisin mielelläni käydä De la Gardie'n luona."
"Mikäs estää, matkusta hänen luokseen; meidän kesken sanoen, hän on liian vitkallinen liikkeissään; sen olen sanonut Evert Hornillekin, mutta hän ihailee niin sotapäällikköä, ettei näe hänessä mitään vajavaisuuksia."
Kustaa keskeytti ja pani punastuen kätensä Gyllenhjelmin olalle. "Et suinkaan käytä väärin suoruuttani?" sanoi hän melkein heltyneenä.
Samassa aukeni ovi, ja muuan upseeri astui ilmoittautumatta sisään: "Tärkeitä viestejä sotanäyttämöltä", huudahti hän ja ojensi pikaviestin sisältävän kirjeen.
Kustaa avasi sen nopeasti. Silmäys, ja hän huudahti salamoivin silmin: "De la Gardie on voittanut tärkeän voiton Branitzin ja Staraja Russan luona; Cobron ja Mönichhofen ovat ajaneet 8,000 venäläistä pakosalle ja valloittaneet molemmat vallitukset. Ja minä kun syytin häntä! Nyt on Novgorod pelastettu!" Nuori sankari mittaili huonetta pitkin askelin.
"Minä olen kuin vanha sotaratsu", sanoi Gyllenhjelm. "Kun sotatorvi soi, halajaa mieleni taistelukentälle."
"Mutta sitä et saa tehdä, sinun täytyy levätä ja koota voimia. Tiedän tuskin, saatko käydä De la Gardie'ta tervehtimässäkään; mutta en tahdo rikkoa lupaustani, matkusta lähettiläänäni, vie hänelle kiitokseni ja sano, että kuningas ei tule olemaan kiittämätön."