"Sellaista ajatustapaa en voi vastustaa", vastasi Oxenstjerna. "Ja tahdon tarkalleen viedä teidän majesteettinne tervehdyksen perille."
"Toivon, että myönnät minun olevan oikeassa."
"Ainoastaan erikoistapauksiin katsoen. Jumala ei ole suotta suonut meille arvostelukykyä ja ymmärrystä; meidän on sitä käytettävä."
"Ainoa tuulenpuuska, pienin seikka saattaa tehdä tyhjäksi viisaimmatkin laskelmat."
"Totta kyllä, mutta siitä huolimatta saattaa ymmärrys usein viedä hyviin tuloksiin."
"Oikein!" sanoi Kustaa tarttuen hänen käteensä. "Sinä olet minun ymmärrykseni, minun ajatukseni, en voisi selviytyä asioista ilman sinua, olen ainoastaan sytyttävä tuli."
"Ja minä jäähdyttävä elementti, totta tosiaan luulen, että muuten leimahtaisimme liekkeinä ilmaan."
Molemmat nauroivat, ja keskustelu sai toisen käänteen. Tukholmaan oli perustettu hovioikeus, ja kuningas tahtoi sellaisen Turkuunkin. "Siellä on annettava kuninkaantuomioita ja jaettava oikeutta niin köyhille kuin rikkaillekin", sanoi kuningas innokkaasti. "Jos tuomarit tuomitsevat kuninkaan tai kenen muun mielinouteiksi, on heitä ankarasti rangaistava muille varoittavaksi esimerkiksi."
Kaarle Gyllenhjelm saapui pian, ja kuningas uskoi molemmat ystävänsä toistensa huostaan. Hän aivan kiirehti heidän kotimatkaansa, sillä hän tahtoi saada vapaat kädet.
Vihdoinkin olivat he poissa, ja kuningas lähti viipymättä Augdovia piirittävän joukon luo, iloisena kuin koulupoika, joka on päässyt kurittajansa käsistä.