Äsken punakat kasvot kävivät tuhkanharmaiksi ja sitten keltaisiksi.
Hän tarttui tuoliin, ettei kaatuisi.
Kieltäminen, tyhjäksi tekeminen oli turha, todisteissa häntä vastaan oli hänen omia kirjeitään, hän oli hukassa, auttamattomasti hukassa. Hän lankesi kuningattaren jalkoihin.
"Armoa, armoa!" ulvoi hän.
"Nouse!"
Hän totteli heti.
"Käsitätte kai, että olette vallassani."
"Armollisin kuningatar!" Hän tahtoi uudestaan langeta maahan.
"Tahdon saada selvän ja suoran vastauksen", huudahti Kristina kärsimättömästi. "Tiedättekö mitään pelastusta?"
"En mitään!"
"Jos annan tämän paperin kuninkaalle, mitä silloin tapahtuu?"