Nyt näyttäytyi, miten oikeassa Kristina oli ollut. Hänen kävi Ebba parkaa sääliksi ja hän pyysi Katarina rouvaa tälle selittämään, kuinka hupsusti tämä oli menetellyt pannessaan toiveensa 20-vuotiseen nuorukaiseen.
Mutta Kristina rouva ei tyytynyt käymään linnoituksen kimppuun vain yhdeltä puolen; hän tiesi, että heikkoja kohtia oli useampiakin. Ebba Brahe sai nyt ystäviltään ja tuttaviltaan kirjeen toisensa jälkeen, joissa puhuttiin samasta asiasta. Hyvistä ystävistä pisti kukin omalla neulallaan, ja nämä pistokset kävivät niin syvään, että sydämessä tuntui olevan verta vuotavia haavoja, jotka hän tahtoi peittää kaikkien silmiltä.
Mutta ei ainoastaan sydän kärsinyt, oli vielä muutakin, jonka Kristina rouva oli ottanut lukuun edeltä päin — turhamaisuus, joka huusi, että oli kostettava.
Vanha leskikuningatar vaali häntä tosin rakkaudella ja osanotolla. Katarina Stenbock tunsi aina mitä hellintä sääliä jokaista kärsivää kohtaan. Mutta hän oli unohtanut oman sukuperänsä ja oli sitä mieltä, että kuningas saattoi noutaa morsiamensa ainoastaan ruhtinassuvusta.
Kun hän vihdoin oli saanut Ebban kokonaan avaamaan sydämensä, kertoi Ebba, kuinka kuningas oli kiinnittänyt häneen huomionsa ennen kaikkia muita ja joululeikin aikana kuiskannut hänelle rakkaudestaan, kuinka hän oli kirjoittanut mitä hellimpiä kirjeitä ja kuinka kuningatar oli keksinyt heidän rakkautensa ja sitten kohdellut häntä kovasti, mutta hän oli rakkautensa tähden unohtanut kaikki kärsimykset, ja kuinka hän oli kuninkaalta saanut sormuksen, jota säilytti kallisarvoisimpana aarteenaan.
Kertomusta kuullessaan vuodatti herkkätunteinen kuningatar vilpittömiä kyyneliä. Hän muisti kuinka kauan, kauan aikaa sitten erään nuoren tytön täytyi pakahtuvin sydämin erota sydämensä rakastetusta ja ojentaa kätensä vanhalle kuninkaalle. Mutta tämä kuului menneeseen aikaan, maailma oli siitä päivin muuttunut, ja kun ei enää käynyt laatuun, että kuningas nai tavallisen aatelistytön, ei Ebbankaan pitänyt enää säilyttää sellaista kuninkaan lahjaa.
"Sormus täytyy sinun lähettää takaisin", sanoi Katarina rouva hyvin varmasti.
"Se on mahdotonta", nyyhkytti Ebba. "En voi erota siitä."
"Ajatteles tarkoin, tahdotko sinä, Magnus Brahen tytär, kilpailla
Margareta Cabeljouin kanssa kuninkaan suosiosta?"
"En, en!" huudahti loukattu turhamaisuus, ja Ebba tempaisi poikki ohuen nauhan, jossa hän kantoi kaulassaan kuninkaan sormusta, ja ojensi sen leskikuningattarelle.