"Erehdyt, lapsi kultani, olen varma, että hän tästedes tahtoo tehdä kaiken voitavansa tehdäkseen sinut onnelliseksi."
Siten Kristina rouva voitti taistelun.
Mutta Katarina Stenbock piti lupauksensa ja oli äitinä Ebba Brahelle. Ennen muita hovineitsyitä hän suosi tätä seurassaan, ja kun hän pian havaitsi, että Ebballa oli hyviä taipumuksia käytännöllisiin askareihin, antoi hän hänelle tilaisuutta perehtyä niihin.
"Siitä on aina hyötyä tulevaisuudessa", sanoi hän.
Kustaa Aadolf oli palannut pääkaupunkiinsa, ja äiti, veli ja sisar olivat mitä suurimmalla sydämellisyydellä ottaneet hänet vastaan. Sisar oli saapunut Vesteråsista ollakseen läsnä hänen saapuessaan ja toivottaakseen hänet tervetulleeksi.
Kaikkien mielestä oli kuningas muuttunut ulkonäöltään. Hänen otsallaan lepäsi syvä vakavuus, ja huuli vetäytyi harvoin hymyilyyn.
Omaistensa kysymyksiin hän vastasi, että maan kohtalo painoi raskaasti hänen mieltään. Mutta hän ei virkkanut mitään siitä, että kuormalle oli pannut kiven pieni paketti, jonka hän oli löytänyt kirjoituspöydältään ja jonka sisältä hän avattuaan löysi ainoastaan pienen sormuksen, ilman sanaakaan selitykseksi.
Sormuksen heitti hän tuleen.
"Hän tahtoo, että kaikki on lopussa välillämme", tuumi hän.
"Tapahtukoon hänen tahtonsa."
Tämän päätöksensä hän piti omina tietoinaan ja hän tunsi elämänhalunsa sammuvan. Tuntui kuin jotakin pakahtuisi hänen sisällään. Mutta hän voitti niin epämiehekkään tunteen ja päätti tästä lähtien elää ainoastaan isänmaalleen ja kansalleen. Ruotsissa, samoinkuin ennen Suomessa, hän unohti oman itsensä työskennellen ainoastaan maan hyväksi. Tämä olikin hyvin tarpeen. Mihin hän tulikin, hän kuuli moninaisia valituksia.