Viroon sijoitetuille joukoille lähetettiin pikaviestejä, että olisivat varuillaan, laivasto laitettiin purjehduskuntoon ja määrätyt maarykmentit saivat käskyn olla valmiina siltä varalta, että jotakin odottamatonta tapahtuisi. Vakoojavenheitä lähetettiin, väkeä nostatettiin ja uusi vero määrättiin.
Kesä ja syksy meni kuitenkin ilman että mitään puolalaista laivastoa näkyi. Pidettiin varmana, että sitä saatettiin odottaa seuraavana vuonna, ja Kustaa Aadolf, joka tahtoi olla valmis, päätti kuten tavallisesti turvautua säätyjen apuun.
Syksyllä 1618 teki hän matkan valtakunnan eteläseutuihin, ja tällä matkalla ollessaan hän kutsui valtiopäivät Örebrohon heti uuden vuoden aluksi. Valtiopäivien alkajaisiin saapui hän itse sinne ja tervehti säätyjä juhlallisin sanoin, vakuuttaen, että tahtoi kaikessa toimia ainoastaan kansan suostumuksella ja avulla.
Kuninkaan lopetettua puheensa astui esiin valtiokansleri Akseli Oxenstjerna ja ilmoitti säädyille, että kuningas oli valmistuttanut uuden valtiopäiväjärjestyksen, jonka hän toivoi pikimmiten tulevan voimaan, niin että säätyjen kokoukset kävisivät säännöllisemmin kuin tähän asti. Valtiokansleri toivoi lopuksi, että säädyt vapaasti antaisivat esityksestä lausuntonsa.
Säätyjen ei tässä kysymyksessä tarvinnut pitkään neuvotella, uusi valtiopäiväjärjestys hyväksyttiin pian yksimielisesti.
Sen jälkeen kokoonnuttiin uudelleen linnansaliin, ja kuningas esitti sotakysymyksen. Hän kertoi kuinka tsaarin lähettiläät olivat kaikin tempuin viivytelleet neuvotteluja ja rauhantekoa. Oli sentähden pidettävä puoliaan, sillä eihän kukaan ymmärtäväinen ihminen voinut neuvoa Ruotsia ilman vähintäkään korvausta luovuttamaan Venäjälle takaisin yhdeksää hyvin linnoitettua kaupunkia alusmaineen.
"Mekö", huudahti kuningas, "jotka ajoimme venäläiset tiehensä Laatokan tienoilta, nyt päästäisimme heidät porstuaamme, Suomeen ja Liivinmaalle, vieläpä ainoastaan saadaksemme kolmen tai neljän vuoden aselevon, sillä eiväthän moskovalaiset ylipäätään kauemmin pysy rauhassa."
Sitten siirtyi kuningas Puolan asiaan. Katolinen uskonoppi oli voittamaton este molempien valtakuntain kesken. Aselepoa oli kuningas käyttänyt vain juonitteluihin Puolaa vastaan, ja oli sentähden mitä tärkeintä, että etsittiin keinoja, joilla voitiin turvata valtakuntaa niin epävarmaa ja uskotonta naapuria vastaan.
Seuraavina päivinä tekivät säädyt anomuksensa, joita kaikissa säädyissä huolellisesti pohdittiin.
Eräänä päivänä kuningas astui odottamatta aateliston kokoushuoneeseen ja antoi säädylle vakavia lausuntoja ja nuhteita niistä väkivaltaisuuksista, joita he harjoittivat muita säätyjä vastaan maaseuduilla.