Kuningatar, jolle oli kerrottu mitä oli tapahtunut, riensi rukoilemaan uskotun palvelijansa puolesta. Jos mitä vääryyttä oli tehty, oli vika hänen, hän katsoi olevansa velkapää valvomaan alaikäisen poikansa oikeutta, ja hänellä oli niin harvoja palvelijoita, jotka saattoivat häntä neuvoa vaikeissa asioissa.
Kustaa Aadolf vastasi, että hän tahtoi täyttää äitinsä toivomuksia mikäli voi, mutta tässä asiassa nojasi hän oikeutensa "isänsä lahjoituksiin ja isänisänsä testamenttiin".
Kristina rouva käsitti nyt, ettei maksanut vaivaa tehdä vastaväitteitä, hänen täytyi ottaa vahinko takaisin toisella tavoin. Nyt oli ensi sijassa saatava suosikki vapaaksi. Mutta kun hän niissä tuumin kääntyi valtiokanslerin puoleen, vastasi tämä, että rikollisen oli ensin pyydettävä anteeksi kuninkaallisen hovin ollessa läsnä.
Kristina rouva nieli harminsa, ja hänen kanslerinsa täytyi Akseli Oxenstjernan laatiman konseptin mukaan herttuain läsnäollessa rukoilla kuninkaalta anteeksi ja luvata, ettei enää koskaan esiintyisi moisten kirjoitusten laatijana. Täten oli asiasta toistaiseksi päästy, eivätkä säädyt näyttäneet kärkkäiltä käymään siihen käsiksi.
Valtiopäiväin lähetessä loppuaan saapui Juhana herttua jotakuinkin toipuneena pitkällisestä taudistaan. Hän sanoi kahdenkesken olevansa rahoista sangen ahtaalla, sillä ne vierivät pois läpi sormien. Sen jälkeen antoi hän kirjeen, jonka oli saanut Puolasta ja jossa hänelle tarjottiin suuria etuja, jos hän tahtoi liittyä Sigismundin puolueeseen.
"Jos tahdot, annan mielelläni uuden vakuutuksen", sanoi hän. "Silloin saavat puolalaiset vastauksen."
Kustaa otti vastaan tarjouksen, ja herttua vakuutti säädyille, että hän oli uskollisesti pitävä valansa Kustaa Aadolfille ja isänmaalleen.
Sen jälkeen laadittiin säädös, jonka mukaan kukaan ruotsalainen ei saanut olla yhteydessä Puolan kuninkaan, hänen sukunsa tai virkamiestensä kanssa. Kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettiin myös levittämästä kirjeitä Puolasta ja antamalla majaa sieltä saapuneille läheteille ja urkkijoille.
Kun säädyt olivat hyväksyneet säädöksen ja juhlallisesti selittäneet, että jollei Sigismund suostunut kohtuulliseen rauhaan, oli hänet siihen pakoitettava asevoimin, otettiin käsiteltäväksi kysymys kuninkaan kruunauksesta. Säädyt pitivät sitä juhlallisena vastalauseena niihin vaatimuksiin, joita katoliset esittivät Ruotsin kruunuun nähden, vastalauseena, jonka piti tehdä loppu kaikista juonitteluista asiain uutta järjestystä vastaan.
Helmikuun 28 päivänä päättyivät valtiopäivät, ja Kustaa Aadolfilla oli täysi syy olla tyytyväinen. Oli myönnetty suuria varoja ja erityinen vero hänen kruunajaisiaan varten, jotka oli vietettävä myöhemmin samana vuonna, ja säädyt olivat luvanneet, että voudit saivat kolmen kuukauden kuluessa koota kolmannen neljänneksen Elfsborgin lunnaista.