Kustaa Aadolf otti lankonsa vastaan avoimin sylin. Böömiläis-pfalzilaisena lähettiläänä hän joutui kaiken mahdollisen kunnioituksen ja huomion esineeksi, ja yksityiskeskusteluissa hänen kanssaan kuningas hankki tarkat tiedot asemasta Saksassa.
Juhana Kasimirin esittämä kuvaus oli kaikkea muuta kuin lohdullinen. Zwingliläiset ja kalvinistit saivat aikaan hajaannusta luterilaisten keskuudessa ja olivat lisäksi kiistassa keskenään. Nykyään ei ollut mitään rauhaa eikä yksimielisyyttä protestanttien keskuudessa, ja sillaikaa saavutti katolis-habsburgilainen liittokunta yhä laajemman vaikutusvallan.
"Kuinka Pohjois-Saksassa arvostellaan Tanskan kuningasta?" kysyi
Kustaa Aadolf langoltaan erään tällaisen keskustelun aikana.
"Häntä pidetään suurena merisankarina ja urheana soturina, mutta hyödynahnaana ja epäluotettavana. Tarkkaan ei tiedä kukaan, mikä hän on miehiään."
Kuningas istui kauan mietteissään. "Asema on uhkaava", sanoi hän.
"Puolalaisten hankkeet Ruotsia vastaan saavat yllykettä ja tukea
Espanjassa. Palosoihtu hulmuaa korkealla päittemme yllä, kuka tietää
mihin ensiksi tuli pistetään."
Vastaukseksi kysymykseen saapui tieto, että heti kun Ferdinand Steyermarkilainen oli valittu Saksan keisariksi, oli puhjennut vallankumous ja keisarillinen hallitus kukistettu, kun ensin sen vihatuimmat jäsenet oli vanhan böömiläisen tavan mukaan paiskattu ulos linnanikkunoista.
Pfalzin vaaliruhtinas Fredrik V, unionin päämies, oli valittu Böömin kuninkaaksi, ja nyt oli pudonnut kipinä, joka sytytti miespolven aikana kasaantuneet tulenarat aineet.
Oli selvää, että koko Saksa vedettäisiin mukaan sotaan. Mutta vakava vaara uhkasi Ruotsiakin.
Jos keisari selviytyi tulevasta sodasta voittajana, saattoi Sigismund vetäytyä joukkoineen takaisin Itävallasta, ja kaksinkertaisin voimin käydä Ruotsin kimppuun ja toteuttaa vanhat vaatimuksensa suuremmalla onnella ja paremmilla tuloksilla kuin koskaan ennen.
Kuningas ja valtiokansleri keskustelivat uhkaavasta vaarasta, eikä maassa näyttänyt vallitsevan kuin yksi käsitys siitä, mitä Puolalta oli odotettavissa. Ruotsin neuvostossa harkittiin mihin valmistaviin toimenpiteihin oli ryhdyttävä, ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että kuninkaan oli pikimmiten turvattava kruununperimys menemällä avioliittoon.