Viime kuukausina oli leskikuningatar ollut kokonaan vaipuneena suruunsa herttuatar Maria Elisabetin kuoleman johdosta, joka tapahtui viisi kuukautta hänen puolisonsa kuoleman jälkeen. Mutta sen vuoksi, mitä nyt näytti olevan tekeillä, unhoitti hän tykkänään surunsa. Vastoin päätöstään jäädä Gråborgiin muutti hän odottamatta Tukholmaan.
Hän ei voinut elää kuningasta näkemättä, sanoi hän. Ja lämpimin, rakastavin sydämin Kustaa tuli häntä vastaan. Olihan äiti menettänyt rakkaimman lapsensa, eloon jääneiden oli nyt koetettava saada häntä unhoittamaan katkeran kaipauksensa.
Jo ensimäisessä kahdenkeskisessä keskustelussa ilmaisi äiti pelkonsa, mitä onnettomuuksia sota saattoi tuoda mukanaan, ja selitti pojalleen, kuinka tyynnyttävää olisi koko valtakunnalle, jos kuningas olisi naimisissa.
Kuningas kuunteli häntä äänetönnä ja vastasi vihdoin, että avioliitto oli sydämenasia eikä valtiollinen kysymys. Mutta Kristina rouva ei ollut niitä, jotka vähällä hellittävät ja hän jatkoi yhä vakuuttelujaan. Kaikki Saksan ruhtinattaret pitäisivät kunnianaan liittoa Ruotsin kuninkaan kanssa, ja eikö hän siten voinut saavuttaa myös uusia, hyödyllisiä valtiollisia suhteita?
Kustaa Aadolf lupasi ajatella asiaa, varsinkin kun hän käsitti, että liitto Brandenburgin kanssa tosiaankin saattoi tukea horjuvaa vaaliruhtinasta ja riistää Sigismundilta kannattajan.
Keskusteltuaan pitkään valtiokanslerin kanssa kuningas oli vihdoin tehnyt päätöksensä.
Kamarijunkkari Kustaa Horn lähetettiin 1619 Berliniin mukanaan kirjeitä Brandenburgin vaaliruhtinaalle ja vaaliruhtinattarelle. Hänelle oli annettu salaiset ohjeet vihjata suullisesti sinnepäin, että kuningas aikoi tehdä matkan Saksaan persoonallisesti vakuuttautuakseen sikäläisten ruhtinasten ystävyydestä. Ennen kaikkea hän aikoi vierailla Brandenburgin ruhtinasperheen luona.
Keskustelun aikana hänen oli tarkoin pantava merkille, toivottiinko vierailua ja näyttikö muuten uskottavalta, että avioliitto ehdotus hyväksyttäisiin.
Kustaa Horn lähti matkalle, mutta heti Berliniin saavuttua kohtasi häntä odottamaton este. Vaaliruhtinas, joka oli kääntynyt kalvinismiin, ei pitänyt nykyään soveliaana antaa tyttärensä kättä luterilaiselle kuninkaalle.
Sillä olisi asia ollut ratkaistu, jollei vaaliruhtinatar Anna, joka oli ponteva rouva ja ihaili lämpimästi Ruotsin kuningasta, olisi kutsunut Kustaa Hornia kahdenkeskiseen keskusteluun ja sanonut hänelle, että hänestä kuninkaan tarjous oli imarteleva, ja hän kyllä oli ratkaiseva asian parhain päin.