Kaunis prinsessa itki silmänsä punaisiksi, mutta se ei auttanut; oli syntynyt uusia vaikeuksia, ja ne täytyi ensin voittaa.
"Luota minuun", sanoi vaaliruhtinatar tyttärelleen, joka taivutti päänsä kuin ruusu, joka on liian kauan ollut päivän nuudutettavana. "Minä vien tahtoni perille."
Kustaa Aadolf odotti tyynesti. Kun hän nyt kerran oli saksalaisella maaperällä, halutti häntä käydä muutamain muidenkin protestanttisten ruhtinaiden luona kuullakseen heidän ajatustaan nykyisestä valtiollisesta asemasta.
Päätös pantiin heti toimeen, ja eräänä kauniina päivänä lähti Aadolf
Kaarlonpoika pfalzkreivin seurassa Berlinistä ja suuntasi matkansa
Saksan sisämaihin.
Koko seurue arveli, ettei äkilliseen lähtöön voinut olla syynä muu kuin ikävystyminen berliniläiseen kosintaan ja halu "nähdä muita neitejä".
"Sääli kaunista prinsessaa", tuumivat jotkut. "Voihan käydä niin, että kuninkaan vaihtelevainen mieli mieltyy jononkin toiseen."
Pfalzkreivi seurueineen teki matkaa enimmäkseen ratsain. Kustaa
Aadolf pysyttäytyi edelleen tuntemattomana ja otti sentähden nimen
"Gars", joka oli muodostettu seuraavain sanojen alkukirjaimista:
Gustavus Adolphus Rex Sveeise (Kustaa Aadolf, Ruotsin kuningas), ja
oli olevinaan ruotsalainen kapteeni.
Ensimäinen huomattavampi kaupunki, jossa hän kävi, oli Erfurt, tunnettu jesuiittaluostaristaan.
Kustaa Aadolf oli utelias läheltä näkemään, kuinka katolilaiset käyttäytyivät jumalanpalveluksessaan, ja osti sentähden tukaatilla pääsyn luostariin, jossa kuunteli messua ja sai läheltä tarkastella katolista epäjumalanpalvelusta. Sen tyhjät juhlamenot kummastuttivatkin häntä suuresti.
Täältä jatkettiin matkaa Gothan kautta Hanauhun, jossa, kuten kronikka kertoo, Katarina kreivitär ja hänen kaksi nuorta tyttöään kestitsivät kuningasta upeasti.