Täältä jatkettiin matkaa Frankfurtiin Mainin rannalla. Sattumalta keksi kuningas täällä eräällä jalokivikauppiaalla kauniin timanttikaulanauhan, jonka hän halusi ostaa ja lahjoittaa tulevalle morsiamelleen.
Hän mainitsi jalokivikauppiaalle olevansa Ruotsin kuninkaan asiamies, jonka tehtäväksi oli uskottu ostaa muutamia jalokiviä ja kalleuksia. Jalokivikauppias tarjosi silloin hänelle kaunista ystävänlahjaa, jos hän saisi herransa päättämään kaupan.
Frankfurtista kävi matka Pfalziin. Täällä vallitsi suuri levottomuus ja hämmennys. Kaikkialta saapui huhuja suurista sotajoukoista, joita keisari ja paavilaisten joukkue oli lähettänyt Böömiin.
Voimme käsittää millä elävällä mielenkiinnolla Kustaa Aadolf kuunteli niitä monia kertomuksia ja huhuja, joita kulki ristiin rastiin ja joista kaikista kävi selville, että ovella oli sota, suurempi ja laajakantoisempi kuin mikään edellisistä sodista. Hän tiesi, että se sisimpiin syihinsä ja ulkonaisiin seurauksiinsa katsoen tulisi olemaan yksi ihmiskunnan suurista vapaudentaisteluista, ja luultavaa on, että hänen sydämensä löi kovemmin, kun ajatteli sitä osaa, joka hänellä itsellään tulisi siinä olemaan.
Mutta eivät ainoastaan vakavasti ajattelevat tunteneet uhkaavan ukkospilven painoa. Jokainen, niin ylhäinen kuin alhainenkin, tunsi ilmassa, että oli jotakin hirvittävää tekeillä. Tähän asti oli kuultu ainoastaan protestanttien riemua heidän onnistuneesta kapinastaan ja rohkeasta retkestään keisaria vastaan; nyt lähestyi yhä lähemmäs mahtava kohina heidän taholtaan, jotka valmistautuivat lujin käsivarsin lyömään maahan ne häpeämättömät ajatusvapauden ja edistyksen vaatimukset.
Sellaisissa olosuhteissa oli Kustaa Aadolfille mitä tärkeintä, etteivät paavilaisten vaanijat saisi hänestä vainua. Siinä mielenkiihkossa, joka katolilaisten kesken vallitsi kaikkea kerettiläisyyttä vastaan, saattoi hänen henkensä helposti joutua vaaraan.
Onneksi hän ei koskaan viipynyt kauan samassa paikassa. Mutta sentään oli päässyt liikkeelle huhu, että pfalzkreivin seurueessa oli nuori mies, jolla oli vaaleankeltainen tukka ja kävi aina mustissaan; hän puhui saksaa varsin hyvin ja, hänen epäiltiin olevan Ruotsin kuningas.
Sellaiset huhut antoivat pfalzkreiville ja kaikille ruotsalaisille aihetta rukoilla kuningasta, ettei panisi henkeään alttiiksi matkustamalla Böömiin, kuten hän koko ajan oli aikonut. Hän kuulikin heidän esityksiään ja luopui suunnitelmastaan, mutta päätti sen sijaan pikimältään pistäytyä Heidelbergiin.
Pfalzkreivi ilmoitti tästä ruhtinashuoneen vanhimmille jäsenille, mutta samalla kuninkaan toivomuksen, että kuningas tahtoi pysyä kaikille muille aivan tuntemattomana.
Tätä noudatettiin kirjaimelleen, ja Kustaa Aadolfia kohdeltiin sellaisella näennäisellä välinpitämättömyydellä, että häntä yleensä pidettiin vain yksinkertaisena aatelismiehenä pfalzkreivin seurueessa.