Kuinka monia yhteisiä neuvotteluja olikaan nyt Kustaa Aadolfilla ja Akseli Oxenstjernalla! Molemmat olivat yksimieliset, että täytyi varoa äkkiyllätyksiä, mutta Kustaa Aadolf meni askelen pitemmälle ja herätti kysymyksen, eikö olisi käytävä vihollisen kimppuun, ennenkuin se oli ehtinyt koota hajanaiset voimansa.
Valtiokansleri säpsähti, mutta myönsi, että asiaa sieti harkita.
* * * * *
Heti kun Kaarle Filip oli saanut veljensä suostumuksen liittoonsa Elisabet Ribbingin kanssa, riensi hän kuningattaren luo ilmoittamaan hänelle siitä.
Mutta Kristina rouva oli tullut toisiin ajatuksiin. Hän oli saanut suotuisia tietoja eräästä saksalaisesta ruhtinattaresta, jota Kaarle Filipin oli kosittava, ja oli varma hänen suostumuksestaan. Prinssi muistutti äitiään saamistaan lupauksista. Korkea rouva kielsi ensin koskaan sellaisia antaneensa, mutta kun hän näki poikansa mielenliikutuksen, muutti hän sen verran mieltään, että myönsi mahdollisesti luvanneensa sen hädissään, kun Kaarle Filip oli sairas, mutta nyt hän oli terve, eikä kukaan voinut vaatia pitämään sellaisia lupauksia.
Ruhtinas kumarsi ja meni äidin luota valtakunnanrahaston hoitajan luo. Hän kertoi tälle todenmukaisesti mitä oli tapahtunut. Äitinsä ja veljensä suostumuksen hän oli kerran saanut; toinen oli nyt peruuttanut lupauksensa, ja toinen oli parhaillaan noutamassa omaa morsiantaan. Nyt oli kysymys rakastiko Elisabet häntä niin suuresti, että salaisuudessa tahtoi lähteä vihille hänen kanssaan.
Rahastonhoitaja hämmästyi kovin. Olihan hän itsekin kuullut molempain korkeain sukulaisten antavan suostumuksensa, ja nyt… asia oli tosiaankin pulmallinen. Ruhtinaan hartaasta pyynnöstä hän kutsui sentään Elisabetin luokseen.
Kaarle Filip kertoi rakastetulleen kuinka kaikki oli käynyt. Hän tuli nyt, lisäsi hän, yksinkertaisena miehenä ja kysyi, tahtoiko Elisabet uhrata loistavan avioliiton jonkun korkean herran kanssa ja kuulua hänelle, jolla ei ollut mitään muuta tarjottavaa kuin mitä hellin, uskollisin rakkautensa.
Vastaukseksi Elisabet heittäytyi hänen syliinsä ja selitti suin ja silmin, että hän tahtoi jakaa ilonsa ja surunsa sen kanssa, jota rakasti.
Jollei Seved Ribbing olisi tuntenut Kustaa Aadolfin lahjomatonta oikeudentuntoa, on luultavaa, ettei hän olisi koskaan taipunut, mutta hänen järkähtämätön luottamuksensa tämän vilpittömiin tarkoituksiin sai hänet suostumaan.