Kaarle Filip tahtoi, että hän istui jakkaralla hänen äitinsä jalkojen juuressa, ja hän pyysi heitä puhelemaan vain keskenään, silloin nukkuisi hän hyvin.
Kuningatar taipui hänen tahtoonsa, nyt sai poika kohdella häntä niin hirmuisesti kuin tahtoi.
Huomaamattaan, tietämättä miten se tapahtui, oppi hän tuntemaan Elisabet Ribbingiä ja hänestä pitämään, vaikkakin tätä enimmän liikutti harras rakkautensa herttuaan.
Päästyään tyynempään mielentilaan ja äidin ja puolison hellässä vaalinnassa toipui Kaarle Filip päivä päivältä saaden uusia voimia. Mikään ei näyttänyt tekevän hänelle niin hyvää kuin ne pienet huviretket, joita hän päivittäin teki kuningattaren ja Elisabetin keralla.
Jos hän olisi voinut nähdä äitinsä sydämeen, olisi hän hämmästynyt pingotusta, jota tämä sieti "hänen tähtensä".
Kuningas tuli kotiin, hän iloitsi Kaarle Filipin onnesta ja piti sen luonnollisimpana asiana maailmassa. Hän olisi heti tahtonut esittää kälynsä morsiamelleen, mutta kuningatar selitti, ettei kukaan heistä tulisi olemaan häissä läsnä. Kaarle Filip oli liian heikko, eikä Elisabet tahtonut jättää häntä yksin.
Elisabet luki ylpeän rouvan sisimmät ajatukset, ja hän taivutti herransa noudattamaan veljensä toivomusta, ettei kuningatar saisi syytä jäädä häistä pois.
Omasta puolestaan Elisabet pyysi, että hän saisi olla juhlasta poissa, hän oli liian kaino esiintyäkseen niin ylhäisessä asemassa. Herttua taipui hänen tahtoonsa. "Minä menen hetkiseksi mukaan", sanoi hän, "mutta sen jälkeen kuulumme ainoastaan toisillemme."
14.