Laivasto sai nyt käskyn sulkea virran ja estää tuonnin mereltä päin.
Maanpuolelta taasen neljä suurta leiriä saarsi kokonaan kaupungin.
Suurin leiri, joka pystytettiin hietaportin edustalle, oli kuninkaan omassa johdossa. Eteläiselle virranrannalle luotiin muutamia pienempiä valleja estämään Väinänmaan linnaväkeä tekemästä rynnäkköä piiritysjoukon selkään.
Kaikkien näiden valmistusten jälkeen Kustaa Aadolf vaati puolustusjoukkoa pakkosovintoon. Jos he kieltäytyivät, ammuttaisiin kaupunki kasaan. Kaupungin vanhimmat vastasivat kuitenkin kirjeeseen rohkeasti, etteivät tahtoneet pettää valaansa Puolan kuninkaalle.
Riga oli puolalaisen ylivallan aikana saanut pitää vanhat vapautensa ja oikeutensa, ja halun sortaa kerettiläisuskontoa oli täytynyt väistyä sitä enemmän, kun katolilaiset olivat tulleet käsittämään kaupungin tärkeyden maan puolustuksessa. Sen luultiin olevan valloittamaton. Uskomattomana pidettiin, että ruotsalainen sotajoukkokaan siinä onnistuisi, sillä ei tunnettu Kustaa Aadolfin uutta sotajärjestystä.
Heti kaupungin asujanten vastauksen saatuaan ryhtyi kuningas ensi töikseen tulevaa piiritystä varten valtaamaan erästä saarta Väinänjoessa. Itse otti hän osaa tähän, ja hänen rinnallaan seurasivat uskollisesti Kaarle Filip ja Lennart Torstensson. Urhoollisesti taisteltiin molemmin puolin, mutta ruotsalaisten yritys valloittaa saari epäonnistui, ja Kustaa Aadolf oli vähällä menettää tässä taistelussa henkensä.
Lennart Torstensson onnistui lyömään alas käsivarren, joka oli kohottanut miekan hänen rakkaan herransa päätä kohden, ja Kaarle Filip taisteli sankarin tavoin veljensä rinnalla.
Kun kuningas taistelun päätyttyä nuhteli häntä hänen kuolonhalveksumisestaan, vastasi prinssi:
"Olen luvannut Elisabetille käyttäytyä urhoollisesti, ja sinähän annat minulle hyvän esimerkin."
"Mutta ajatteles, jos kaatuisit!"
"Jos kuolemallani voisin pelastaa sinun elämäsi, silloin olisin tehnyt palveluksen isänmaalleni!"