Kukaan piiritetyistä ei ollut uskonut, että vanhanaikuiset tornit voisivat vastustaa uuden sotataidon piirityskeinoja; olivathan sen tornit kaatumaisillaan ja porttilinnakkeet, joilla ei ollut mitään ulkovarustuksia, kohosivat tuskin ympäröiväin Väinänrantojen yläpuolelle. Mutta tietoisuus siitä, mitä esi-isät olivat saaneet aikaan, teki kaupungin nykyisistä puolustajista sankareita. Ennen olisivat nämä miehet uhranneet kaiken kuin jättäytyneet huonommiksi sukuaan, ja kuolemaa halveksien he taistelivat isiensä maan jokaisen tuumanleveyden puolesta.
Ne, jotka eivät pystyneet aseihin, auttoivat linnoitusvarustusten kuntoonlaittamisessa. Ruotsalaisten murhaavasta tulesta huolimatta he olivat onnistuneet vahvistamaan muurejaan, perkaamaan haudat puhtaiksi ja vetämään tykkinsä valleille.
Mitä enemmän ruotsalaisten pattereista ammuttiin, sitä navakammin tuntui tuleen vastattavan linnoituksesta.
Tämä näytti ruotsalaisista insinööreistä melkein selittämättömältä, varsinkin kun tuli aina oli hyvin tähdätty. Niin tarkkoja olivat laukaukset, ettei yhdessäkään neljästä leiristä oltu enää varmat rigalaisten kuulilta. Kuningas oli kaksi kertaa ollut hengenvaarassa, kerran oli kuula suhahtanut läpi hänen telttansa ja miltei tavannut hänen päätänsä.
Kului vielä viikko, ja voitto näytti sittenkin alkavan kallistua ruotsalaisten puolelle. Muutamia tärkeitä taloja kaupungissa oli joutunut liekkien uhriksi, ja puolustusväki oli kutistunut jokseenkin vähiin.
Kustaa Aadolf sai siitä tiedon vangeilta. Yhdestä tuumin sotapäällystönsä kanssa hän päätti ryhtyä rynnäkköön. Leveä linnakaivos täytettiin risukimpuilla, uusia pattereita luotiin porttivarustuksen eteen, joka suojasi kaupungin sisäänkäytäviä, ja miinoja kaivettiin, joilla räjäytettäisiin muurit ja siten avattaisiin tie ryntääville riveille. Banér oli mukana kaikkialla, aina huolekkaana ja väsymättömänä. Oltiin jo valmiit ryntäämään kaupunkia vastaan, kun eteläisellä virranrannalla näkyi puolalaisia ratsumiehiä. Se oli apujoukko, joka Radziwillin johdolla tuli kaupunkia puolustamaan.
Rigasta kuului riemuhuutoja, luultiin pelastuksen hetken olevan lähellä.
Ruotsalaiset olisivat joutuneet kahden tulen väliin, jollei kuningas tavallisella kaukonäköisyydellään olisi kaivattanut virran etelärannalle vallituksia, jotka puolalaisten ennen kaikkea täytyi valloittaa.
Lähetettiin joukkoja vallitusten harvalukuisen puolustusväen avuksi, ja kuningas itse piti eräältä kukkulalta silmällä vihollisen liikkeitä. Hänen käskystään Lennart Torstensson riensi viemään määräyksiä eräälle päälliköistä. Taipalella nuori mies huomasi, että vihollinen oli tehnyt aivan päinvastaisen liikkeen kuin oli odotettu, ja omalla vastuullaan hän antoi silloin sen määräyksen, jonka asiain uuteen asemaan katsoen piti sopivimpana.
Palattuaan kuninkaan luo hän sai käskyn viedä heti saman määräyksen, jonka itse oli juuri antanut.