Kuten aina ennenkin kaikki säädyt osoittivat Kustaa Aadolfille mitä suurinta luottamusta. Aatelistokin oli valmis uhraamaan osan äveriäisyydestään. Kaikki, mitä kuningas vaati sodan jatkamiseksi, hyväksyttiin vähintäkään napisematta, ja kun näyttäytyi, etteivät tähän asti tavalliset verot täyttäneet tarvetta, päätettiin, että oli maksettava uusi vero kaikista "syötävistä ja muista tarvetavaroista", jotka vietiin torille tai markkinoille, mikä vero sittemmin sai "pikkutullin" nimen.
Toukokuun alussa säädyt saivat päätöksensä valmiiksi ja hajaantuivat.
Kesäkuun alussa lähti kuningas Tukholmasta ja purjehti Rigaan.
Sotaretken uudestaan aloittaminen oli jo myöhästynyt pari kuukautta, jonka tähden hänen oli pakko tyytyä Rigan puolustukseen ja, jos mahdollista, Mitovan avustukseen. Sillä Radziwill oli Kuurinmaalla ja saarsi kaupunkia 12,000 miehen keralla.
Kun Kustaa Aadolf lähti marssimaan Rigasta rientääkseen Mitovan avuksi, sai hän sanoman, että kaupunki oli antautunut. Siitä huolimatta marssitti hän väkensä kaupungin muurien edustalle. Mutta Radziwill oli vastustajaltaan oppinut linnoittamaan leirinsä, ja jokainen hyökkäys niin sitä kuin kaupunkiakin vastaan katsottiin miltei hyödyttömäksi.
Vihdoin elokuussa saatiin aikaan uusi aselepo, ehdolla että molemmat puolueet saivat pitää mitä heillä oli hallussaan.
Edellisen vuoden sotaretki oli täydellä syyllä kiinnittänyt Euroopan huomion nuoreen Ruotsin kuninkaaseen. Ei voitu olla ihailematta hänen nopeaa menestystään. Tämä viimeinen sotaretki sitä vastoin voitiin kokonaisuudessaan katsoa epäonnistuneeksi.
Seuraavan vuoden alussa alkoi Ruotsissa liikkua itsepintaisia huhuja, että Sigismund aikoi Danzigista purjehtia itse Ruotsiin. Niin uhkaaviksi nämä huhut lopulta kävivät, että Ruotsi asestautui hampaitaan myöten. Jopa kuningas vihdoin lähti suuren laivaston kera Danzigiin itse varmistautumaan asiasta. Huhut osoittautuivat silloin perättömiksi.
Koko kesän oli rutto raivonnut kauheasti. Vuoden 1623 lopussa laskettiin, että yksistään Tukholmassa oli kuollut useita tuhansia ruttoon. Vielä pahempaa oli maalla, missä kansaa rasitettiin raskailla veroilla, ja se oli perin köyhtynyt monista katovuosista ja sotaväenotoista.
Kuningas oli väsymätön auttamaan ja hätää lieventämään. Tartuntaa pelkäämättä hän kulki Tukholmassa ympärinsä, puhui tyynnytellen ja lohdutellen, määräsi lääkkeitä ja kehoitti varsinkin mitä suurimpaan puhtauteen.
15.