UUSIA SOTATOIMIA.
Keisarin, Espanjan ja paavilaisen joukkokunnan yhdistyneet aseet olivat valmistaneet pfalzilaisen vaaliruhtinashuoneen häviön ja evankelisen unionin hajoamisen. Pohjois-Saksan luterilaiset vapisivat, heille häämöitti jo habsburgilainen maailmanvalta, keisarillinen yksinvaltius voitokkaasti ryntäävän, kaikenhävittävän katolisuuden kintereillä. Mutta vaarassa ei ollut ainoastaan protestanttisuus, koko Euroopan vapauskin oli uhattu.
Vastarinnan valmistaminen tuli Ranskan osaksi. Valtion peräsimessä oli Richelieu, ja vaikka hän oli itsekin roomalaisen kirkon kardinaali, asetti hän valtiolliset edut katolisten edelle. Habsburgilainen ylivalta oli muserrettava, Ranskan suuruus vaati sen, ja tästä syystä sukeutui hänestä protestanteille pelastava liittolainen. Sentähden hän avusti hollantilaisia rahoilla ja Ernst af Mansfeldia apuväellä, sentähden hän lähenteli Englantia, huolimatta vanhasta kansallisvihasta, ja sentähden hän ponnisteli vetääkseen pohjoismaalaiset vallat mukaan taisteluun, jonka seuraukset saattoivat olla niille mitä tärkeimmät.
Kysymys oli ollut monet vuodet vireillä. Englanti, Ranska ja Alankomaat olivat melkein samaan aikaan kääntyneet Ruotsin ja Tanskan puoleen, ja oli hyvin tunnettua, että kuningas Kristian epäili, suostuisiko hän tarjoukseen.
Kustaa Aadolfille tarjottiin sodan ylin johto. Ja se vihdoin sai Tanskan kuninkaan tekemään päätöksensä. Kuultuaan asiasta, puuskahti hän kiihkeästi: "Piru vieköön, se ei saa tapahtua!" Ja hän oli valmis muitta mutkitta suostumaan saksilaisten vaaliruhtinasten piirieverstin vaaliin — ja lähtemään sotaan.
Koko edellisen ajan Kristian IV oli ollut niin nurjamielinen Ruotsia kohtaan, että vuoden 1624 alussa odotettiin välien kerrassaan rikkoutuvan. Vastoin tehtyjä sopimuksia tanskalaiset olivat kantaneet tullia Öresundissa ja muilla laittomilla säännöksillä herättäneet sellaisen katkeruuden Ruotsissa, että Kustaa Aadolf antoi maan kaikille rykmenteille käskyn kiireimmiten marssia rajalle, johon pystytettiin suuri leiri Hornin ja Akseli Oxenstjernan päällikkyydellä. Rajakokous saatiin aikaan heti sen jälkeen, ja riita raukesi — sillä kertaa.
Syksyllä tuli tunnetuksi, että Kristian alkoi uudelleen varustautua, kuten luultiin, hankkiakseen parempia ehtoja, ja Ruotsissa oltiin valmiit siihen, että hän hyökkäisi yli rajan.
Mutta heti kun Brandenburgin lähettiläs oli tarjouksineen saapunut Tukholmasta Kööpenhaminaan, kääntyi tuuli. Tanskan kuningas teki äkkiä ystävyydenliiton Kustaa Aadolfin ja Ruotsin kanssa.
Kustaa Aadolfin ehdot olivat olleet liian kalliit, ja Tanskan kuningas oli tarjoutunut huokeammalla. Englannin kuningas oli siksi taloudellinen, että mieluimmin suostui huokeampaan, ja toiset seurasivat mukana siitäkin syystä, että Tanskaa pidettiin paljon vahvemmin varustettuna kuin Ruotsia.
Isänmaamme tuli siis tykkönään suljetuksi pois liitosta. Kustaa Aadolf piti liian kalliina valtakuntansa arvoa voidakseen asettautua "juuttikuninkaan" päällikkyyden alaiseksi, ja hän kieltäytyi siitä erittäinkin sentähden, ettei hän katsonut tällä olevan tarvittavaa taitoa tähän sotaan, johon hän nyt rohkeasti heittäytyi.