Lennart Torstensson kuului henkivartio-lippukuntaan. Vihollinen hyökkäsi sen kimppuun ja hajoitti sen. Mutta nuori sankari ei ainoastaan taistellut erinomaisen urhoollisesti, hän onnistui myös kokoamaan joukon ympärilleen, sittenkun päällikkö oli haavoittunut ja viety pois taistelusta. Puolustuksesta kävi Torstensson hyökkäykseen, valppaasti käyttäen hyväkseen jokaista aukkoa vihollisjoukkojen riveissä. Hänen taitavuutensa ja uljuutensa innostutti jokaisen sotamiehen sankariksi, ja väistyä tai kaatua täytyi vihollisen urhean lippukunnan edestä.

Taistelu oli mitä tuimin ja tulisin, vihollisarmeija hajosi hurjaan pakoon, menetettyään paljon miehiä taistelutanterelle ja vielä enemmän paetessaan. Ruotsalaiset olivat saavuttaneet täydellisen voiton, vihollisleiri jäi kaikkineen, tykkeineen ja sotatarpeineen, voittajan saaliiksi, heille jäi 600 kuormavaunuakin. Vihollisen tappio laskettiin viidesosaksi koko sotajoukosta. Ja Wallhofin voiton jälkeen katsottiin Liivinmaa suojatuksi puolalaisten enemmiltä ahdisteluilta.

Mutta valloituksiaan turvatakseen kuningas antoi ruotsalaisille miehille suuria läänityksiä valloitetuilta alueilta. Tarton tienoille sijoitettiin myös 600-miehinen sotilassiirtokunta, ja jokaiselle sotamiehelle annettiin maatilkku.

Jaakko de la Gardie kutsuttiin Rigasta kuninkaan luo, ja hän sai
Kustaa Hornin kera päällikkyyden.

Sekä suuret tulevaisuudensuunnitelmat, että valtion talouskin, joka viime aikoina oli suuresti lyöty laimin, teki välttämättömäksi kuninkaan läsnäolon Tukholmassa. Ja kuningas lähti sinne.

16.

LUJA TAHTO VOITTAA.

Akseli Oxenstjerna lausui kerran Ruotsin neuvostossa, että Kustaa Aadolfin tahto maan tulevaisuuteen nähden oli, että Ruotsin täytyi, kerran ulotettuaan valtansa yli Itämeren, joko päästä yksin tämän meren herraksi valtaamalla kaikki sen rantamaat tai sitten pysyä omilla rannikoillaan ja luodoillaan, varustaa vahva laivasto ja elää muista huolehtimatta omaa elämäänsä sisällisessä sovussa, "jolloin kukaan ei edukseen voisi käydä maan kimppuun".

Nyt oli ratkaiseva hetki käsissä, ja heitettiin arpa, joka oli hyviksi ajoiksi määräävä maan kohtalot. Ja jälkimäinen vaihtoehto tuli hylätyksi samassa, kun Kustaa Aadolf siirsi Puolan-sotansa Liivinmaalta Preussiin. Ja sellainen oli nyt suunnitelma.

Ennen lähtöään hän saattoi hautaan äitinsä, leskikuningattaren, joka yhtäkkiä oli kuollut. Koskaan ei hän ollut lähtenyt maastaan niin raskain mielin. Mutta valituksen, joka pyrki ilmoille hänen sielustaan, tukehdutti hän miehuullisesti.