Ensimäinen vallattu kaupunki oli Braunsberg, joka oli puolen peninkulman päässä maihinnousupaikalta. Täällä jesuiitoilla oli kuuluisa kollegionsa, ja tieto ruotsalaisten kerettiläisten saapumisesta vaikutti kuin isku kimalaispesään. Jokaisella oli pistimensä ja jokainen paloi halusta sitä käyttää, mutta inhimillinen viisaus opetti heille, että pistin oli voideltava hunajalla.
He tiesivät, että munkkipuku oli pahennus ruotsalaisten silmissä, ja sentähden saattoi nähdä porvareita, talonpoikia ja kaikenlaisia palvelijoita tulevan kollegion porteista kaupungin kaikkiin osiin. Eräs valepukuinen munkki pääsi kuninkaankin palvelukseen, ja hänet yhytettiin keskellä yötä, kun hän oli hiipimässä kuninkaan makuuhuoneeseen ristin sisälle kätketty tikari kädessään.
Kuningas oli kutsunut pormestarin ja raadit raatihuoneelle. Täällä kaupunki osti omaisuutensa vapaaksi ryöstöltä 50,000 ruotsalaisella taalarilla. Annettiin käsky, että jesuiittakollegio oli tyhjennettävä. Kallisarvoinen kirjasto pakattiin heti laatikoihin ja lähetettiin yli Itämeren Upsalaan, tuntuvaksi lisäksi äskenperustettuun yliopiston kirjastoon.
Heinäkuun 1 päivänä kuningas marssi koko armeijan kera Frauenburgiin Ermelandin piispan kaupunkiin. Asujanten omasta varomattomuudesta keko kaupunki paloi poroksi, ja ruotsalaisten täytyi leiriytyä pelloille sen ympäristöön.
Kolme pikkukaupunkia lähimmässä ympäristössä vallattiin, ja eräässä niistä, joka oli Tolkemit nimeltään, kuningas otti vastaan Königsbergin lähettiläät.
Königsberg oli vanha saksalainen vapaakaupunki, riippumaton niin keisarista kuin vaaliruhtinaastakin. Lähettiläät tiedustelivat mitä nöyrimmästi, miksi Ruotsin kuningas oli noussut maihin heidän kaupunkiinsa ja mitä hänellä oli mielessä Preussia vastaan.
Kuningas vastasi, että hän aikoi puolalaiseen Preussiin, mutta että hän tarvitsi Pillovan sataman suojatakseen selkäänsä. "Hänen mielensä oli", sanoi hän, "että kaupunki kuului vaaliruhtinaalle, mutta jos Preussi oli Ruotsia kohtaan suopea, ei kukaan kadottaisi kanaakaan." Sitä vastoin vaati hän puolueettomuudenvakuutusta, joka kolmen päivän kuluessa oli annettava, ja sen vastauksen saatuaan lähetystö lähti matkaansa. Kuningas jatkoi retkeään Elbingiin, johon hän saapui elokuun 4 päivänä. Leiriydyttiin Emsus-nimisen kukkulan juurelle, jossa suuri tammimetsä oli suojana. Luotiin vallitus ja tykit asetettiin sille, ja kun kaupunki oli saarrettu sekä maan että virran puolelta, lähetti kuningas sopimuksenhierojan vaatimaan kaupunkia antautumaan.
Tämä tapahtui heinäkuun 5 päivänä, ja kaupungin vastausta vaadittiin seuraavana aamuna ennen yhdeksää. Kaupungissa säikähdettiin kovasti, mutta ei päästy mihinkään päätökseen. Heinäk. 6 p:nä 9 aikaan kuningas marssi keko sotajoukkoineen esikaupunkeihin ja seisoi pian kaupungin portilla. Siellä hän kohtasi kaupungin kalpeat ja kumartelevat lähettiläät. Hän tervehti heitä ystävällisesti.
"Mikä vahinko", huudahti hän, "jos minut pakoitetaan tulella ja miekalla tuhoamaan niin kaunis kaupunki! Voisin vaatia teiltä muutamia tynnyreitä kultaa paloverona, mutta en tavoittele rahaa enkä turmiotanne. Käyn sotaa saavuttaakseni rauhan ja tahdon suojella lakejanne ja vapauksianne. Mutta vaadin siitä hyvästä, että avaatte portit minulle. Jos ette sitä tee tai jos ammutaan ainoakaan laukaus ruotsalaisia vastaan, olen rankaiseva kaupungin asujamia niin, että lastenlapsetkin sen muistavat."
Sellaiset sanat tepsivät, ja Elbing antautui. Asujamet olivatkin suurimmaksi osaksi luterilaisia, jonka tähden Kustaa Aadolfia tervehdittiin vapauttajana paavin ikeestä. Hän vahvisti kaupungin vanhat vapaudet ja nimitti Pentti Oxenstjernan kaupungin ruotsalaiseksi kuvernööriksi ja skotlantilaisen Cunninghamin linnan päälliköksi.