Hänen kokemansa vastoinkäymiset ja häntä persoonallisesti kohdanneet onnettomuudet eivät suinkaan olleet synkistäneet hänen iloista, reipasta luonnettaan; hän laski leikkiä ja nauroi kuten ennenkin ja sanoi olevansa esteetön omistamaan rouvasväelle palvontansa, kun hänen vaimonsa oli Suomessa eikä muuten tarvinnut pelätä että kukaan ihastuisi raajarikkoon. "En vastaa siitä, miten voi käydä muutamain vuosien kuluttua", lisäsi hän, "kun olen oppinut tanssimaan kainalosauvoilla, siitä tulee jotakin niin upi uutta ja mielenkiintoista, ettei ainoakaan naissydän voi minua vastustaa."
Väliin antoi hän hyviä ja viisaita neuvoja sotapäällystölle ja lupasi omistaa kaikki voimansa isänmaan puolustukseen, kunhan hänelle vain vahvistettiin omistusoikeus niihin tiluksiin, jotka hän ja hänen isänsä olivat saaneet kuningasvainajalta.
* * * * *
Valtiopäivät oli kuulutettu alkaviksi Nyköpingissä joulukuun 1 päivänä, mutta aika oli liian lyhyt, eivätkä osanottajat ehtineet kaikista valtakunnan kolkista oikeissa ajoin paikalle.
Viime hetkessä muistettiin sotapäällystö, ja kiireimmiten lähetettiin kutsukirjeet heillekin.
Joulukuun 4 päivänä saapui Juhana herttua suurella upeudella ja loistolla Itä-Göötanmaan aateliston ja palvelijain etunenässä. Saattueessa laskettiin olevan kaikkiaan kolmisen sataa hevosta.
Hän asettui asumaan hänelle vartavasten luovutettuun taloon ja kävi ainoastaan leskikuningatarta tervehtimässä, jonka jälkeen hän etupäässä vietti aikaansa oman hovinsa kesken.
Onneksi saapui ajoissa niin suuri luku valtiopäivämiehiä, että valtiopäivien juhlallinen avaaminen saatettiin määrätä joulukuun 10 päiväksi.
Päivä aloitettiin kellojen soitolla ja jumalanpalveluksella, jonka jälkeen osanottajat säädyittäin menivät Nyköpingin linnan suureen saliin.
Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen, saapuivat kolme herttuaa,
Juhana, Kustaa Aadolf ja Kaarle Filip.