Vasta Thurnin muskettisoturien murhaava laukaus sai heidät eleille jälleen. Nyt oli taistelujärjestys lopussa, he kääntyivät nopeasti hurjaan pakoon, ja silloin oli ruotsalaisten vuoro ajaa takaa, ja musketit tekivät työtään. Loput puolalaisten ratsuväestä ryntäsivät eteenpäin, mutta päällystö ei enää voinut järjestää liikkeitä, jalkaväki tunkeutui väliin ja tallattiin maahan, sekasorto oli hirmuinen.
Tällä hetkellä Müster teki sivuhyökkäyksen, joka ratkaisi taistelun. Puolalaiset menettivät malttinsa tykkönään. Husaarit heittivät lippunsa ja pakenivat kuulematta yhtä vähän päällystön uhkauksia kuin rukouksiakaan. Puolalaisten tappio oli suuri, ja sanotaan, että "vuori oli kaatuneita hevosia täpötäytenään".
Kauniissa talossa lähellä taistelutannerta oli Sigismundilla päämajansa. Hän istui taistelun ajan mukavassa lepotuolissa ja ajatteli muinaisia päiviä. Aina olivat julkeat ruotsalaiset tuottaneet hänelle mieliharmia. Jos nyt Kustaa Aadolf joutuisi elävänä hänen käsiinsä, mitä oli hänelle tehtävä? Oliko vankilaa, oliko mitään kidutuskonetta, joka… Sigismund aikoi puhutella pappejaan, he olivat kekseliäämpiä kuin hän.
Hevosia kiiti ohi täyttä laukkaa. Muutamat pysähtyivät. Tultiinko hänelle jo ilmoittamaan voitosta?
Prinssi Vladimir syöksyi kalpeana ja verisenä sisään. "Pian pois!
Täällä uhkaa vankeus tai kuolema!"
Prinssi heitti vaipan hänen hartioilleen ja veti hänet mukaansa. Hänet heitettiin satuloidun ratsun selkään, talo sytytettiin tuleen, ja tulenloimon valossa Sigismund ajoi karkuun halki kenttien, läpi metsien.
Taistelun jälkeisenä päivänä kuningas marssi Mewen kaupunkiin, jossa hän järjesti hallinnon ja jakeli palkintoja. Vasta viiden päivän perästä hän palasi Falkenauhun.
Kustaa Aadolfin hämmästykseksi puolalaiset ehdottivat itse ryhtymistä rauhanneuvotteluihin. Akseli Oxenstjerna ja Didrik von Falkenberg määrättiin heti Ruotsin lähettiläiksi. Viipyi kauan, ennenkuin saatiin tietoja neuvottelujen kulusta.
"Puolalaisten rauhanehdot ovat sellaiset", kirjoitti Akseli Oxenstjerna, "kuin teidän majesteettinne ei olisi voittaja, vaan istuisi vankina Varsovassa."
Kuningas Sigismund oli suostunut siihen, että Kustaa Aadolf sai pitää Ruotsin kuolemaansa saakka, mutta koko hallituksensa ajan oli hänen vuosittain maksettava Puolan kuninkaalle 10,000 taalaria, ja Kustaa Aadolfin kuoltua oli Ruotsi luovutettava Sigismundille tai tämän pojille, ja Kustaa Aadolfin perilliset saivat tyytyä perintötiloihinsa.