Molemmat olivat syvästi liikutetut, ja liikutetut olivat läsnäolijatkin, jotka erityisesti panivat merkille, että kun herttua tahtoi kruununprinssiä menemään edeltä heidän poistuessaan salista, ei Kustaa Aadolf tehnyt sitä, vaan vaati jaloa, vaatimatonta sukulaistansa menemään edeltä.
Se oli uusi kuva vaasahuoneen uuden sukupolven yksimielisyydestä ja poikkesi suuresti siitä, mikä ennen oli ollut tapana.
Ruhtinasten asetuttua paikoilleen esiintyi leskikuningattaren puolesta vastanimitetty valtiokansleri Akseli Oxenstjerna ja selitti, että koska Kustaa Aadolf oli jo kääntynyt kahdeksannelletoista ikävuodelleen, luopui hänen majesteettinsa valtakunnan hallinnosta ja pyysi säätyjä puolestaan tunnustamaan hänet täysivaltaiseksi ja hallitsevaksi kuninkaaksi.
Sen jälkeen otti puhevuoron Magnus Brahe, joka lausui, että Ruotsissa vanhastaan vallitsi se usko, että valtakuntaa hallitsi paremmin yksi kuin useat, ja sen perusteella neuvosto tahtoi sanoutua irti holhoojahallituksestaan.
Säädyt hyväksyivät sen yksimielisesti, aatelisto kuitenkin vain sillä ehdolla, että säädyille myönnettiin joukko pyydettyjä erivapauksia.
Täten oli toinen näiden valtiopäivien tärkeistä kysymyksistä esitetty vastattavaksi. Kunkin säädyn oli siitä keskusteltava erikseen, ja säädyt erosivat kokoontuakseen vasta joulukuun 23 päivänä.
Kuningasvakuutus, joka Kustaa Aadolfille annettiin allekirjoitettavaksi, oli uusi hallitusmuoto, jonka tarkoitus oli kaikilta puolin aidata valta laillisiin rajoihin. Mutta se laadittiin suurimmassa kiireessä, sodan ja yleisen hädän aikana oli sen osoitettava vaikutuksensa.
Olosuhteet olivat siksi suotuisat, ettei aatelisto malttanut olla tavoittelematta valtaa kuninkaan ja kansan kustannuksella, ja asia oli siksi kiireellinen, ettei ollut aikaa pitkiin neuvotteluihin. Kustaa Aadolfin oli vain kirjoitettava kuningasvakuutuksen alle, ja toisena joulupäivänä tervehtivät säädyt häntä ensi kerran kuninkaanaan.
Hän otti arvonimen Ruotsin, Gööttien ja Vendin kuningas, mutta jätti pois nimen "Pohjan lappalaisten kuningas"; se oli askel sovintoon Tanskan kanssa, ja valtiopäivät hyväksyivät sen yksimielisesti. Päätettiin myös tehdä rauhantarjous, mutta olla valmiit taistelemaan viimeiseen vereen, jos se hylättiin, Örebrossa tehdyt myönnytykset uudistettiin vieläpä niitä lisättiinkin.
Tammikuun 6 päivänä 1612 päästi kuningas valtakunnan säädyt kotiin puheella, joka liikutti ja kohotti kaikkia.