Ne monet tärkeät asiat, jotka olivat esillä, oli ratkaistu kahdessakymmenessä päivässä ja ilman keskinäistä hajaannusta. Mutta niinpä eivät tulleetkaan mitkään parlamenttaariset keskustelut kysymykseen, valtakunta oli huutavassa hädässä, ja kaikki liittyivät pontevaan yhteistyöhön hallituksen kanssa.
Samana päivänä kun valtiopäivät hajaantuivat nuori kuningas sanoi jäähyväiset äidilleen, sisaruksilleen, sukulaisilleen ja ystävilleen, luvaten aina pysyä hyvänä poikana ja rakastavaisena veljenä.
Kaikkien silmät kyyneltyivät, kun hän lähtiessään puristi heidän käsiään. Mutta nuorta sankaria odottivat suuret tehtävät, hän tarjosi rauhaa toisella kädellään, mutta tarttui toisella miekkaan.
2.
KUNINGAS.
Suuri ja laajaperäinen oli se tehtävä, jonka kahdeksantoista vuotias nuorukainen otti suoritettavakseen, kun hän Nyköpingin linnansalissa pani Ruotsin kruunun päähänsä, ja me tunnemme häntä jo riittävästi tietääksemme, ettei häntä vain loistava kuningasvaippa houkutellut. Hän oli täysin tietoinen velvollisuuksistaan. Jo lapsuudestaan oli hän kasvanut niihin kiinni ja paloi nyt halusta astua työhön.
Vaara oli suuri. Kristian IV:nnen uusittu laivasto oli niittänyt voittoja Itämerellä. Hänen sotajoukkonsa oli taisteluissa Ryssbyn leirin edustalla voinut täysin vetää vertoja ruotsalaiselle, ja Kalmari, Ruotsin portti, oli vihollisen vallassa.
Puolustukseen tarvittiin rahaa, mutta ei ollut varoja mihinkään, ei välttämättömimpäänkään.
Kuningas myi pöytähopeansa ja muut kalleutensa. Monet yksityiset henkilöt seurasivat esimerkkiä ja lisäksi otettiin suuria lainoja niin valtakunnasta kuin sen ulkopuoleltakin. Eipä sentähden ihme, että nuori kuningas huolestunein sydämin sanoi jäähyväiset isänsä tomulle ja istui mustiin verhottuun rekeen, jonka oli vietävä hänet vihollista vastaan.
Ruotsin valtaneuvoston tanskalaisille tekemää rauhanehdotusta lähetettiin torvensoittaja viemään Varbergiin, jossa kuningas Kristianin luultiin oleskelevan aiotun sotaretken varalta. Mutta hän oli jo palannut Kööpenhaminaan, ja torvensoittajan, jonka tanskalaiset estivät matkustamasta jälestä, koska hänen pelättiin voivan urkkia tietoja asemasta Tanskassa, täytyi sentähden palata takaisin tyhjin toimin. Jo sodan alusta pidettiin Tanskassa Ruotsin perikatoa niin varmana, että kuningas Kristian selitti vastahakoiselle neuvostolleen, että hän Slesvig-Holsteinin herttuana omalla uhallaan ja omaksi edukseen tahtoi käydä sotaa Ruotsia vastaan, joka hänen luulonsa mukaan oli voimaton, sisällisesti rikkinäinen valtakunta. Kaarle IX:nnen valta, kuten muidenkin tyrannien, ei hänen mielestään voinut olla pitempiaikainen, ja sentähden tahtoi hän sen nyt siepata itselleen.