Vuoden 1611 sotaretki ei kuitenkaan ollut vastannut hänen
odotuksiaan, menestys oli ainoastaan puolinainen, kun linnoituksia
Götan virran varrella ei oltu saatu vallatuksi, eikä aiottua marssia
Jönköpingiäkään vastaan oltu voitu panna toimeen.
Kristian IV oli kohdannut toisen vastustajan kuin oli odottanut; Ruotsi oli noussut kuin yksi mies, sen näytti täyttävän sama itsenäisyyden henki, joka Kristianin esi-isilläkin oli ollut vastassaan.
Kuitenkin oli Tanskan kuninkaalla ollut siksi menestystä, että se yllytti jatkamaan, ja suuria varustuksia tehtiin myös aselevon aikaan 1611. Vieraita joukkoja haalittiin ja tanskalaisen sotajoukon arvioitiin nousevan 40,000 mieheen. Ruotsinkin sotajoukossa oli joukko muukalaisia, vaikka tanskalaiset väittivät sen olevan pelkkiä talonpoikia.
Tammikuussa, niin pian kun jäät olivat rakentaneet siltoja yli soiden ja järvien, lähtivät joukot liikkeelle. Molemmat puolueet tahtoivat käyttää hyväkseen talvea, eikä kestänyt kauan ennenkuin muuan tanskalainen partiojoukko Breide Rantzaun johdolla teki hyökkäyksen Sunnerbohon, hävittäen ja polttaen.
Kustaa Aadolf lähti länteen, Kalmariin päin, Juhana herttua ja Jesper Cruus taasen olivat Länsi-Göötanmaalla valmiina olosuhteiden mukaan suojelemaan Jönköpingiä tai ryntäämään Hallantiin.
Nuori kuningas valmistautui juuri Ryssbyn linnoituksesta tekemään retkeä Blekingeen, kun tuli tieto, että sama kohtalo, joka oli kohdannut Sunnerbota, uhkasi Värendiäkin.
Murhaten ja polttaen oli vihollinen tunkeutunut Märrumsån laaksoa ylöspäin; se oli polttanut Kronobergin linnan Helgajärven saarella, hukuttanut liekkeihin koko Vexiön kaupungin ja tuomiokirkonkin, jolloin hävitettiin monet kallisarvoiset muistot keskiajalta.
Kustaa Aadolf riensi sinne 3,000 miehen suuruisin joukoin, mutta ennenkuin hän ehti perille, oli vihollinen jo vetäytynyt pakosalle Blekingeen päin.
Niilo Stjernsköld ja Herman Wrangel ehdottivat, että oli kostettava Smålannissa tehdyt hävitykset hyökkäämällä Skåneen, jossa luultavasti ei ollut mitään puolustusjoukkoa.
Ehdotus hyväksyttiin ajan julmien tapojen mukaan, ja helmikuun 5 päivää vasten yöllä meni kuningas yli rajan Loshultin luona. Mitään vastarintaa ei kohdattu ja turvatonta maata hävitettiin hirveästi. Tuhon omaksi joutui alun kolmattakymmentä pitäjää. Pelästys ja kauhu valtasi onnettomat asukkaat, ja yleinen väennosto pantiin toimeen kaikkialla Skånessa.