Vän kaupunki ja useita herraskartanoita poltettiin, ja asukkaat pakenivat metsiin. Mutta ruotsalaisilta loppuivat sytykkeet, ja retki eteläänpäin täytyi keskeyttää. Sitä jatkettiin sen jälkeen luoteiseen suuntaan jylhiä, raivaamattomia metsäseutuja toiselle niistä teistä, jotka veivät Skånesta Ruotsiin.
Vittsjön kirkon luo asettui kuningas yöleiriin helmikuun 11 päivän iltana; kerrotaan, että joukot olivat tehneet vahtituliaan kirkonpenkeistä ja panneet hevosensa kirkkoon.
Sillä välin oli Breide Rantzau koonnut melkoisen sotajoukon ja onnistui väkineen yllättämään ruotsalaiset.
Kustaa Aadolf oli lähettänyt pois tykistönsä ja osan väestään. Viiden aikaan illalla alkoi hyökkäys. Jäljellä oleva joukko koetti puolustautua kirkkotarhassa, mutta itsepintaisesta vastarinnasta huolimatta ahdistettiin heidät vähitellen alas jäälle, jossa päätaistelu oli taisteltava.
Herman Wrangel ja useita muita päälliköitä joutui vangiksi, useita satoja hakattiin maahan, ja monet, jotka koettivat pelastautua jäätyneen Vittsjön yli, hukkuivat.
Kun kuningas tulisella ratsullaan muutamain harvojen uskollisten seuraamana pyrki suorinta tietä rajalle, murtui jää hänen allansa, ja niin hevonen kuin mieskin syöksyivät veteen.
Pietari Banér ja muuan uplantilainen ratsumies, Tuomas Laurinpoika, riensivät heti apuun, ja heidän yhteisillä ponnistuksillaan onnistui Kustaa Aadolf pääsemään takaisin jäälle.
Tällöin putosi Pietari Banér sulaan avantoon, mutta hänen veljensä
Juhana, joka tuli kohta jäljestä, onnistui hänet pelastamaan.
Heti vedestä päästyään sieppasi kuningas vyöltään hopeavyönsä ja ojensi sen Tuomas Laurinpojalle sanoen:
"Tahdon muistaa sinut ja turvata niin sinun kuin lastesikin leivän."