"Mistä tiedät, että meillä on palvelija mukana?" kysyi kuningas kummissaan.
"Herra, ettekö tahdo mennä heti pukua muuttamaan?" kysyi nuorukainen vastaan.
"Olet oikeassa, hanki sinä vain meille sillävälin jotakin syötävää."
"Tyttö tuossa panee kyllä parastaan."
Kuningas otti päretulen hänen kädestään, mutta kun hän tällöin loi katseen nuorukaiseen, muisteli hän nähneensä kasvot ennenkin. Mutta kysymyksen, jonka hän aikoi tehdä, esti nuori mies selityksellä, että ovi oli heti oikealla noustua ylös portaista.
"Minä tulen pian takaisin", sanoi kuningas seurueelleen ja riensi pois.
Tytön puuhaillessa lieden ääressä muuttivat Banérin veljekset pukua. Tuomas Laurinpoika, joka tosiaankin odotti ulkona, kutsuttiin sisälle ja sai hänelle määrätyn puvun. Ja tuvan takana sanottiin olevan lato, jossa oli heiniä ja olkia; syötyään sai hän mennä sinne nukkumaan.
Kun kuningas kohta tuli alas yksinkertaisessa voudinpuvussa tapasi hän kaksi talonpoikaista miestä; kaikki kolme istuutuivat heti pöytään yksinkertaisen aterian ääreen, jota höystettiin olutkipolla.
Sillaikaa käänteli ja kuivaili Tuomas herrojen vaatteita loimottelevan takkavalkean ääressä. Tyttöä ja nuorukaista ei näkynyt, ja kun heitä kysyttiin, vastattiin sängystä: "He ovat askareissaan."
Huoneen lämmin ja ruoka vaikutti elähyttävästi retkeilijöihin, ja pian olivat he unohtaneet kokemuksensa ja neuvottelivat vakavasti mihin oli ryhdyttävä.