"Niin… hän ymmärsi sen ilahuttavan minua."
"Sitten tahdon edistyä niin, että pian pääsen sotaan mukaan ja saan antaa tanskalaisia nenälle."
"Täällä kotona olet äidillemme suureksi iloksi, ja sitä hän kyllä tarvitsee."
"Ei sovi istua uunin takana sen, josta on tuleva Venäjän tsaari."
Kuninkaan kasvot synkistyivät. "Kuka sen on sanonut?" kysyi hän.
"Tiedän, että niin on, mutta kuningatar ei tahdo sitä — eikä luullakseni kuningaskaan."
"Rakas veli, puhukaamme siitä vastedes, se on vielä liian aikaista. Näetkös, sisaremme, Kätchen prinsessa, silmäilee meitä. Tule, menkäämme hänen luoksensa."
He menivät, ja keskustelu kohdistui heti sotaretkeen. "Vittsjön jäällä olimme vähällä menettää sinut", virkkoi Kätchen.
"Niin, siellä jos missä oli korkeimman suojeleva käsi tarpeen. Sieltä on minulla muisto, joka seuraa minua läpi ikäni", lisäsi Kustaa Aadolf epäröiden.
"Ethän vain vahingoittunut?"