Sen jälkeen ryntäsi tuleen herttua Georg Lüneburgilainen jalkaväkensä ja kuninkaan oman henkirykmentin kera. Tämä oli kaikki valioväkeä, mutta linnoitus puolustautui sankarillisesti. Suuria hirsiä heitettiin vihollisten päihin, ja sytytetyt pikitappurat ja muut palavat aineet pakottivat hyökkääjät vetäytymään takaisin.
Mutta tulen varomattomasta pitelystä syttyi muuan torni, ja tuli ryöstäytyi toisiinkin rakennuksiin, joissa oli helposti syttyviä aineita.
Kuningas Kristian tarjosi pakkosopimusta kolmannen kerran, lisäten, että jos linnoitus täytyi ottaa väkivallalla, ei sieltä päästettäisi ketään hengissä. Ajatusaikaa myönnettiin seuraavaan aamuun.
Olavi Stråle oli itse haavoittunut, puolustusjoukko oli huvennut 200 mieheen, joukossa sairaita ja haavoittuneitakin. Ei ollut ajattelemistakaan enää jatkaa puolustusta.
Myönnettiin vapaa lähtö mitä kunniallisimmilla ehdoilla. Mutta neljäkymmentä tykkiä, kaikki muut sotavarustukset ja kuusi sotalaivaa jäi vihollisen saaliiksi.
Tanskalaisten ilo tämän valloituksen johdosta oli suunnaton. Kuningas lyötätti oikein muistorahankin, ja hänen päällystönsä joi vallatussa linnassa iloiten ja riemuiten kotonaolevain rouvien maljan.
Neljä päivää Elfsborgin valloituksen jälkeen saapui tanskalainen etujoukko Gullbergin edustalle. Seuraavana päivänä saapui kuningas Kristian koko sotajoukkonsa kanssa.
Gullberg oli nyt kaikin puolin hyvin varustettu pontevaan puolustukseen. Siellä oli kahdeksankymmentä tykkiä, ja ruuti ja elintarpeet riittivät kokonaiseksi vuodeksi. Odotettiin, että linnoitus ainakin tekisi pontevaa vastarintaa. Mutta päällikkönä ei enää ollut urhea Martti Krakau, hänet oli siirretty Vaxholmaan, ja Gullbergissa oli nyttemmin vain ulkomaalaista väkeä. Niinpä linnoitus antautuikin, sittenkun sinne oli heitetty muutamia granaatteja ja hehkuvia kuulia.
Suuri varasto sotatarpeita meni siten Ruotsilta läpi käsien, koko ruutivarasto eikä vähempää kuin 1,500 muskettia, joutui tanskalaisten käsiin. Elfsborgin luo upotetut laivat nostettiin jälleen ilmoille ja vahvistettiin niillä tanskalaista laivastoa Kattegatissa. Lähin seuraus tästä oli, että Göteborg, tämä "juuttien silmätikku", perinpohjin hävitettiin.
Tanskan lippu liehui Ruotsin molemmissa päälinnoituksissa, ja Kalmarin ja Elfsborgin herraksi päästyään saattoi kuningas Kristian marssittaa Länsi-Göötanmaalle sotajoukon, johon kuului kaksineljättä lippukuntaa jalkaväkeä ja yksitoista lippukuntaa ratsuväkeä.