Samaan aikaan olivat Linköpingiin sijoitetut skotlantilaiset ja irlantilaiset palkkasoturit itse ryöstäneet kaupungin ja ajaneet asukkaat pakosalle, mutta livistivät tanskalaisten saapuessa itse käpälämäkeen.
Näytti kuin linnoitusten helposta ja luonnollisesta valtaamisesta seuraisi koko Länsi-Göötanmaan valloitus.
Koko Ruotsi oli hämmästyksen, levottomuuden ja surun vallassa. Kustaa Aadolfin sotajoukko nousi ainoastaan 11,000 mieheen, ja toukokuun 30 päivänä ei se elintarpeiden puutteen tähden ollut vielä koossa.
Kesäkuun 2 päivänä riensi kuningas Tukholmasta Länsi-Göötanmaalle. Hän käsitti mahdottomaksi uskaltautua taisteluun, mutta hän tahtoi sulkea tien viholliselta ja asettui sentähden leiriin Nissajoen rannalle ja vetäytyi sitten takaisin Mariestadiin odotellessaan Juhana herttuaa, joka tahtoi pois Itä-Göötanmaalta, koska pelkäsi hyökkäystä merenpuolelta.
Vihdoinkin taipui herttua kuninkaan esitysten johdosta tulemaan ja kokosi väkensä Arrholman luo, itäänpäin Falköpingistä, mutta lähetti lippukunnan jalkaväkeä ja niin paljon ratsuväkeä kuin voi kuninkaalle.
Suuri vaara uhkasi tanskalaisten puolelta, mutta Kustaa Aadolf pelasti valtakunnan ruotsalaisten talonpoikain avulla. Rahvas osoitti ihailtavaa uljuutta ja kuoleman halveksumista. Talonpojat olivat paenneet ryöstelevien joukkojen tieltä kodeistaan metsiin, mutta siellä hakkasivat he murroksia ja tuhosivat saaliinhimoisia vihollisparvia, joita harhaili ympärinsä. Harvaan asuttu, metsäinen maa tarjosi hyvät edellytykset tällaiselle sissisodalle, ja väestö osasi sitä käyttää hyväkseen.
Osa sotaväestäkin lähetettiin rajametsiin sieppaamaan Elfsborgin ja Bohusin välillä kulkevia vihollisten kirjeitä ja viestinviejiä kiinni ja yleensä tekemään viholliselle kaikkea ajateltavaa vahinkoa. Kuningas itse käytti päävoimaa osaksi hyökäten vihollisen selkään, osaksi hätyyttelemällä molempia sivustoja. Sillä tavoin pakoitti hän suuren vihollisarmeijan kolme kolonnaa yhtymään yhdeksi ainoaksi, ja kun tämän oli ylen vaikea saada elatustaan autiossa, jo edellisenä talvena hävitetyssä maassa, kävi tanskalaisten asema yhä arveluttavammaksi.
Kuningas Kristian paloi halusta yhyttää vihollisensa avoimella kentällä, mutta tämä pysyttäytyi piilosalla ja tuhosi pikku sodalla suuret suunnitelmat. Mihin tanskalainen sotajoukko marssikin, valloitti se vain maata, jossa ei ollut niin mitään. Sissijoukot sieppasivat kaikki muonakuormat, joita hänelle aiottiin tuoda, ja tauti alkoi tehdä hänen joukoissaan tuhojaan. Lisäksi alkoivat palkkajoukot kapinoida, niin että heillä oli suurempi valta päälliköihin kuin päälliköillä heihin nähden. Lopulta ei kuninkaan auttanut muuta kuin lähteä paluumatkalle Elfsborgiin, kun ensin oli parisen kertaa koettanut pakoittaa ruotsalaisia ratkaisevaan otteluun.
Mutta paluumatkan alettua ajoi Kustaa Aadolf vihollista tuimasti takaa, lyöden "missä vain käsi kuontui".
Kesäkuun 7 päivänä leiriytyi tanskalainen sotajoukko Gullbergin läheisyyteen, ja häntä kohdanneista vastoinkäymisistä suutuksissaan hävitytti kuningas linnoituksen raunioiksi.