Kustaa Aadolf oli ajanut häntä takaa kappalen matkaa. Hyökätä ei hän uskaltanut vihollisensa kimppuun, mutta nyt katsoi hän olevansa siksi turvassa hänestä, että saattoi kääntää huomionsa Kalmariin päin.
Herransa esimerkkiä noudattaen oli Gerdt Rantzau lähtenyt Kalmarista pohjoiseen ja käynyt Ryssbyn linnoituksen kimppuun. Ruotsalainen päällikkö luovutti sen toukokuun 1 päivänä.
Ryöstettyään ja häviteltyään ympäristöllä meni hän yli salmen Voionmaahan. Pietari Hammarsköldin, joka siellä oli päällikkönä, täytyi peräytyä peräytymistään ja lopulta sulkeutua Borgholmaan, joka sekin sankarillisen puolustautumisen jälkeen oli pakoitettu antautumaan. Puolustusjoukko sai poistua manterelle aseineen, mutta liput ja muut sotatarpeet olivat jätettävät; sitä paitsi oli Hammarsköldin annettava lupaus, ettei kolmeen vuoteen taistelisi tanskalaisia vastaan.
Tehdyn sopimuksen rikkoi vihollinen heti: poistuvaa miehistöä ryöstettiin ja monet riisuttiin aivan alastomiksi ja murhattiin. Verukkeena oli, että ruotsalaiset olivat tahtoneet viedä muutamia pusseja ruutia mukanaan.
Hammarsköldin täytyi katsoa tätä väkivaltaa vaieten, mutta sen johdosta katsoi hän myös olevansa vapaa lupauksestaan. Ja heti manterelle päästyään oli hän jälleen toimessa vihollista vastaan.
Nytkös onnettomalla Voionmaalla murhattiin ja poltettiin, papit vietiin vankeina Kööpenhaminaan ja useihin paikkoihin laitettiin varustuksia, joista pidettiin silmällä rohkeita saarelaisia, joiden nyt oli kuoltava tuskallinen kuolema tai vannottava uskollisuutta Tanskan kuninkaalle.
Vihdoinkin oli Rantzau valmis lähtemään retkelle Ruotsin sisämaahan,
Jönköpingin kimppuun, jossa oli ratkaistava vuoden 1612 sotaretki.
Lähtöpäivä ilmoitettiin pikaviestillä kuninkaalle, ja tanskalainen
pääjoukko lähti samoihin aikoihin liikkeelle yhteistä maalia kohden.
Näitä yhdistyneitä voimia vastaan turvautui Kustaa Aadolf niihin äärimäisiin keinoihin, joilla maa voi vastustaa ahdistavaa vihollista. Kautta koko maan kutsuttiin kansa aseihin, ja kutsua noudatti melkein joka mies. Taloista ja tölleistä lähtivät isännät ja rengit, kaivosväki jätti pimeät kuilunsa ja vyötti miekan kupeelleen, samoin kaikenlaatuiset käsityöläiset vaihtoivat työkalunsa aseihin. Oli vielä kerran pelastettava Ruotsi tanskalaisten kynsistä, ja kun tuli on nurkissa, heitetään kaikki sikseen ja ajatellaan ainoastaan sammutusta.
Ainoastaan suuri joukko aatelistoa pysyi paikoillaan kartanoissaan. Pyyhittäköön heidän nimensä pois historian muistolehdiltä ja kirjoitettakoon sijaan niiden, jotka rohkeasti taistelivat rakkaan isänmaan puolesta ja antoivat viimeisenkin korren sen pelastukseksi.
Kustaa Aadolf, kahdeksantoista vuotias nuorukainen, seisoi tähän aikaan melkein kuin yksin, ketään mainioita sotapäälliköitä ei hänellä ollut rinnallaan. Jaakko De la Gardie ja Evert Horn olivat Itämeren toisella puolen. Niilo Stjernsköld ja Herman Wrangel olivat kunnostautuneet useain suomalaisten linnoitusten puolustuksessa, mutta täällä valtakunnan pääpaikoilla ei ollut ketään nuorta kuningasta neuvomassa ja ohjaamassa.