Mutta kaikkia mahdollisia pelastusneuvoja käytettiin. Jo luonnonsuhteiden tähden oli vaikea liikkua näillä seuduilla, mutta rahvas laittoi esteitä sitäkin enemmän. Sillat revittiin, tiet sulettiin murroksilla ja murrosaitoja laitettiin metsiin.
Kuningas meni Jönköpingiin, uhattuun kaupunkiin. Täällä oli puolustuksen keskipiste, ja tänne kutsui hän valtaneuvoston rinnalleen. Tänne kutsuttiin koko ritaristo erioikeuksiensa menetyksen uhalla. Tänne oli maan puolustusvoimien kokoonnuttava.
Rantzau marssi toukokuun 29 päivänä Ålemiin ja sieltä Högsbyhyn.
Varustus, jonka talonpojat olivat laatineet, valloitettiin
rynnäköllä, jonka jälkeen tanskalaiset metsiä myöten etenivät
Vimmerbytä kohden.
Marssi oli ylen tukalaa autiossa maassa. Talonpojat olivat itse tuhonneet talonsa ja menneet metsiin. Saksalaiset sadattelivat ääneensä moista sotaa, jossa ei saanut mitään ryöstää eikä rosvota ja jossa ei saanut mitään muonanlisää omille eväilleen. Kapina oli puhkeamaisillaan, kun sotajoukko heinäkuun 6 päivänä ehti perille Vimmerbyhyn.
Kaupunki oli autio ja tyhjä, asujamet olivat paenneet ja vieneet kaikki ruokavaransa mukanaan, niin että Rantzaun täytyi lähettää osa joukostaan Eksjöhön, toinen Vestervikiin, toivossa että sieltä saataisiin elintarpeita. Mutta kun tämäkin kaupunki oli autio, vihollinen sytytti sen suutuksissaan. Stegeholman linnassa, joka vallattiin, oli sentään vähän muonavaroja, jotka vietiin mukana.
Samaan aikaan näyttäytyi Tanskan itämerenlaivasto rannikolle tukeakseen sotajoukon liikkeitä; se kävi Söderköpingin kimppuun, linna vallattiin, kaupunki poltettiin ja kaikki lähimmät ympäristöt hävitettiin.
Kun elintarpeita ei kuitenkaan saatu läheskään riittämään ja kapinanhenki yltyi sitä mukaa kuin hätä koveni, ei Rantzaulla kuun puolivälissä ollut muuta neuvoa kuin lähteä kiireimmiten paluumatkalle. Tämä oli sitäkin välttämättömämpää, kun hän ei ollut saanut pienintäkään tietoa länsiarmeijasta, mutta sitä vastoin kuullut huhuja, että ruotsalainen sotajoukko lähestyi.
Kustaa Aadolf oli kiireimmiten lähtenyt Jönköpingistä hyökätäkseen Rantzaun kimppuun, ennenkuin Kristian IV ehti tämän avuksi. Ruotsin kuningas marssi lounaiseen suuntaan tanskalaisen sotajoukon sivulle, ja pohjoisesta tunkeutui Itä-Göötanmaan aseihin noussut rahvas samaan suuntaan.
Rantzaun paluumatka oli siis vaarassa tulla katkaistuksi, ja sellaisissa olosuhteissa marssi muuttui yhä enemmän paon luontoiseksi. Kustaa Aadolf ruotsalaisine joukkoineen seurasi aivan kintereillä ja löi tai vangitsi yksityisiä osastoja. Töin tuskin pääsi pääjoukko Kalmariin, jossa kaikki saksalaiset rykmentit hajoitettiin, koska heidän kapinansa katsottiin suurelta osaltaan olleen syynä retken onnettomuuksiin. Rantzaun kärsimä mieshukka arvioitiin 1,500 mieheksi. Sillaikaa olivat Kristian IV ja Georg Lüneburgilainen Tanskan pääjoukon kera marssineet Jönköpingiä kohden vielä hankalampia taipaleita kuin itäinen joukko. Matkanteko oli niin hankalaa, ettei kymmenessä päivässä päästy yli seitsemän peninkulman. Sellaisilla teillä ei tietenkään voitu kenttätykkejä kulettaa mukana.
Vihdoin heinäkuun 23 päivänä 1612 oli jouduttu Jönköpingin läheisyyteen. Leiriydyttiin sen linnoituksen ympärille, jonka Erik XIV oli laitattanut kaupungin puolustukseksi ja jonka Daniel Rantzau jo kerran ennen oli vallannut.