"Heidän tyytymättömyytensä ei ollut aiheeton", puuttui puheeseen
Juhana Skytte, joka tähän asti oli ollut äänetönnä kuulijana.
"Pestatut ulkomaiset palkkajoukot elämöivät kuin vihollismaassa,
pikemmin paholaisten kuin ihmisten tavoin."
"Talonpojat korvasivat vahinkonsa ryntäämällä aatelistoa vastaan ja ryöstämällä heidän kartanonsa", vastasi Akseli herra.
"Monet meillä on vaikeudet voitettavina", sanoi Yrjänä Gyllenstjerna välittäen. "On vain kysymys siitä, mihin on ensiksi ryhdyttävä."
"Valtakunnan hallituksessa emme suinkaan voi pitää yllä lujuutta, jollei ole kuningasta", vastasi Akseli herra ja kääntyi Seved Ribbingiin.
Kustaa Aadolf ja Juhana herttua olivat sillä välin hiljaa keskustelleet. Edellinen meni nyt entisen opettajansa luo, kun taasen Yrjänä Gyllenstjerna riensi herttuan luo, joka seisoi ikkunan ääressä ja piirteli kirjaimia huuruiseen ruutuun.
"Teidän korkeutenne", kuiskasi hän. "Ruotsin tulevaisuus on tällä hetkellä riippuvainen teistä."
Juhana oli ilmeisesti kiihdyksissään. Monet kerrat oli kuiskittu hänen korvaansa, että hänellä oli suurin oikeus Ruotsin kruunuun, ja äsken oli Kustaa Aadolf itse muistuttanut hänelle siitä. Mutta tämän sanat olivat sulattaneet pois heräävän uhman. Nyt nosti se jälleen päätään, hän seisoi kahden vaiheella ja vastasi kiihkeästi Gyllenstjernan sanoihin.
"Autuaan kuningasvainajan tahto oli, ettei Kustaata kruunattaisi kuninkaaksi ennenkuin hän on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, ja että minulla olisi istuin ja ääni neuvostossa aina hänen neljännenkolmatta ikävuotensa päättymiseen…" Ääni vapisi liikutuksesta.
"Tahtooko teidän korkeutenne sillä välin ottaa niskoilleen määräysoikeuden valtakunnan asioissa?"
Juhana punastui. "Kuningattarella ja holhoojahallituksella on yhtä paljon sanottavaa…"