Kustaa istuutui sohvaan. Hän tahtoi oikein tutkistella sisartaan.
Pitkän hetken pysyi tämä hiljaa paikoillaan. Sitten heitti hän salavihkaisen katseen veljeen. Mutta kun veli yhä edelleen istui liikkumatonna, nousi hän kiihkeästi ja kysyi mitä tämä tahtoi. Ei ollut tapa sellainen, että ilmoittautumatta pujahdettiin naishenkilön luo, sisarelleenkin oli velvollinen ilmoittautumaan.
"Kunhan sinä lopetat, sitten puhun minä", vastasi kuningas.
Prinsessa huomasi, että oli tosi kysymyksessä ja sanoi tylysti ja katsellen veljeään synkin katsein: "Ole niin hyvä."
Mutta nyt sai hän kuulla mitä ei ollut odottanut. Kuningas sanoi hänelle, ettei hänen luonteisensa naisen pitänyt koskaan mennä naimisiin ja kehoitti häntä ajoissa katkaisemaan yhdyssiteen, johon ei kumpikaan puoli tulisi olemaan tyytyväinen.
"Onko herttua lähettänyt sinut?" puuskahti morsian kiihkeästi.
Kuningas vastasi kieltävästi, mutta lisäsi aivan kuin tahtomattaan:
"Minun on sääli Juhanaa, hyvin sääli."
"Siksikö, että hän menee kanssani naimisiin?" kirkaisi morsian.
"Sentähden, ettei avioliitto voi olla onnellinen ilman keskinäistä kunnioitusta", vastasi Kustaa ankarasti.
"Rakkaus, rakkaus on ainoa, josta välitän, sen tahdon sanoa hänelle."