"Sitä emme voi myöntää", sanoi kuningas ja tarttui hänen käteensä tarkastaen sitä joka puolelta. "Nämä valkoiset pikku sormet eivät ole vahingoittuneet vähintäkään", sanoi hän.
Maria Elisabet oli ilmeisesti hämillään. "Jollei sitä näkisikään, niin minä ainakin tunnen sen", sanoi hän hillityllä katkeruudella.
"Toivon, että se menee ohi huomiseen", puuttui kuningatar puheeseen. "Kuitenkin on kohtuullista, että se, joka on saanut pahan aikaan, pidetään loitolla prinsessan näkyvistä, ettei herättäisi hänessä tuskallisia muistoja."
"Nuori neitsyt on äsken kyynelissään kertonut minulle suuren, mutta tahtomattoman virheensä", vastasi Kustaa, "ja minä olen tullut pyytämään anteeksi hänen puolestaan."
Kuningatar karahti suuttumuksesta purppuranpunaiseksi. Käden viittauksella poisti hän kaikki hovinaisensa ja sanoi heti heidän poistuttuaan tukahutetulla liikutuksella: "En salli sekaantumista mihinkään, joka koskee omaa ympäristöäni; en sallinut sitä korkeasti autuaan herrani, Kaarle IX:n aikana, enkä tule tekemään sitä herra poikanikaan hallitessa."
"En uskaltaisi sekaantua tähän asiaan", virkkoi Kustaa Aadolf kumartaen, "jollei siitä koituisi eräs seuraus, joka kenties ei miellyttäisi teidän majesteettianne."
"Mikä seuraus?"
"Magnus kreivi ei voi olla läsnä juhlassa, josta sellaisilla syillä on sulettu pois hänen tyttärensä. Ja kun minä yhtä paljon tarvitsen hänen palveluksiaan kuin kunnioitan hänen persoonallisuuttaankin, tahdon huomenna tehdä hänelle seuraa lohduttaakseni häntä sen onnettomuuden johdosta, että hänen tyttärensä on tilapäisesti joutunut epäsuosioon."
"Etkö siis aio olla häissä läsnä?"
"Aion matkustaa huomenna Gripsholmaan."