"Välittämättä meidän ja herttuan toivomuksesta?"
"Sanon hänelle syyn."
"Ei, ei, elkää tehkö sitä", kirkui Maria Elisabet. "En tahdo sitä."
"Poikani, kuningas, aikoo valmistaa äidilleen nöyryytyksen, joka kulovalkeana leviää yli kaupungin ja maan. Sitä en odottanut!"
"Minun menettelytapani on riippuvainen teidän majesteettinne menettelystä. Olen sanonut ehtoni, millä voin olla läsnä juhlassa."
Kristina katseli poikaansa terävin silmin, ja hänen täytyi myöntää itsekseen, että tämä ryhdiltään ja olennoltaan muistutti nuorta sodanjumalaa. Mutta mitä enemmän hän hiljaisuudessa poikaansa ihaili, sitä enemmän harmitti häntä, että tämä oli ensi kerran asettanut oman tahtonsa hänen tahtoaan vastaan ja että juuri hänen täytyi väistyä.
"Voinhan antaa anteeksi ja unohtaa tällä kertaa", vastasi hän.
"Minunkin päiväni on vielä tuleva."
"Kenties hän ei usko meitä, jollei Ebbaa kutsuta heti", huomautti
Maria Elisabet.
"Pyydän saada teidän majesteetillenne toivottaa hyvää yötä", sanoi kuningas suudellen äitinsä kättä ja toivottaen Maria Elisabetille "onnea huomiseksi" hän poistui huoneesta.
"Tiedän, että Juhana on hassastunut Ebbaan, kenties veljeni hänen tähtensä…"