Niin Alankomaat kuin Englantikin olivat tarjonneet välitystään ja lähettäneet edustajansa. Heidän vaikutuksestaan Tanska vihdoin supisti vaatimuksiaan sellaisiin rajoihin, joihin Ruotsin oli mahdollista suostua.
Vaikeinta oli sopia ehdoista, jotka koskivat Tanskalaisten valloittamia maita. Linnoitetut paikat länsirannikolla olivat "morsian, jota tanskalainen kosi", kirjoitti valtiokansleri kuninkaalleen.
Nuori herra ei suinkaan viettänyt iloisia joulupäiviä; ajatus, että menettäisi Elfsborgin "ikiajoiksi", koski kovasti hänen mieleensä. Tässä huolestuneessa mielentilassaan pisti äkkiä hänen päähänsä käydä heti Elfsborgin kimppuun niillä voimin, mitkä hänellä oli käsillä. Hän ilmoitti siitä valtiokanslerille ja pyysi hänen lausuntoaan.
Oxenstjerna teki asian tunnetuksi, ja Tanskan valtuutetut riensivät päätäpahkaa kuninkaan luo Halmstadiin ja saivat hänet luovuttamaan kaikki valloituksensa sotakustannusten korvausta vastaan, joka aluksi nousi kahteen miljoonaan taalariin, mutta Englannin lähettilästen välityksellä tingittiin puoleen.
Lopulliset rauhanehdot olivat — mainitaksemme sen lyhimmiten — nämä: Ruotsi luopui vaatimuksistaan Sonnenburgin linnaan Öselissä, herravallastaan lappalaisiin Norjassa Titisvuonon ja Varangerin välillä sekä luovutti takaisin Jemtlannin ja Herjedalin. Ruotsi sai takaisin Kalmarin ja Voionmaan ja saadakseen myös Elfsborgin oli sen maksettava miljoona riikintaalaria neljässä erässä kuuden vuoden aikana. Jollei maksu tapahtunut määrätyn ajan sisällä, oli seitsemän Elfsborgin valtapiiriin kuuluvaa kihlakuntaa ynnä Nylödöse, vanha Lödöse ja Göteborg ikiajoiksi lankeava Tanskalle.
Rauhansopimus allekirjoitettiin Knäredissä tammikuun 19 päivänä. Kolmantena pääsiäispäivänä palautettiin molemmin puolin sodan aikana valloitetut seudut oikeille omistajilleen.
Se oli kallis rauha — köyhälle, typötyhjälle maalle. Näytti melkein mahdottomalta saada kokoon miljoonaa taalaria maassa, jossa tynnyri rukiita maksoi riikintaalarin. Mutta sittenkin se saatiin aikanaan kokoon vapaaehtoisilla uhrauksilla, joissa kuningas ja hänen lähimpänsä kävivät eturinnassa.
Sovittuaan päälliköittensä kanssa toimenpiteistä miehistöön nähden palasi kuningas Vadstenaan, missä hän kohtasi äitinsä ja Juhana herttuan, jotka hänen kanssaan allekirjoittivat rauhanpäätöksen.
Kustaa tuskin tunsi rakasta kasvinveljeään, niin muuttunut tämä oli.
Yksityisessä keskustelussa tunnusti hän kuninkaalle, että elämä Maria
Elisabetin kanssa oli hänestä sietämätön.
"Hän ei anna minulle mitään rauhaa", sanoi hän. "Kirjani, jotka ovat olleet minun rakkaimpana viihdyttäjänäni suruisina hetkinä, ne repii hän rikki tai heittää tuleen, ja kun minä nuhtelen häntä siitä, saa hän kouristuskohtauksia tai sanoo, etten minä saa välittää mistään muusta kuin hänestä."