"Ja tyttäreni?"
"Jää toivoakseni sinne missä on."
"Sitä minäkin toivon mitä hartaimmin, mutta ajattelin, pelkäsin…"
"Minä ilmoitan kuningattarelle!"
"Sallikaa minun alamaisimmasti esittää, eikö olisi viisaampaa… varovaisempaa tarkoitan, jos hänen majesteettinsa kuningatar ei tietäisi niin mitään…"
Kuninkaan oli vaikea pysyä vakavana. "Se saa riippua asianhaaroista", vastasi hän.
Kreivi poistui tuhansin anteeksipyynnöin ja mitä syvimmin kumarruksin.
"Kuningatar tahtoo minun onneani, sentähden täytyy hänen taipua", ajatteli Kustaa; hän ei vielä täysin tuntenut tämän äidin sydämen syvyyttä.
Kaksi päivää myöhemmin matkustivat Maria Elisabet ja hänen veljensä palvelusväen kera Vadstenaan.
Kuningas ja Katarina prinsessa olivat nykyään ainoat kuninkaalliset henkilöt Tukholmassa ja molemmat viihtyivät erittäin hyvin toistensa seurassa. Kustaa vietti usein iltansa Katin seurassa ja perehdytti tämän päiväjärjestyksessä oleviin kysymyksiin. Prinsessan viisaat huomautukset ja vastaukset osoittivat, että hän saattoi olla mukana tärkeissäkin asioissa.