"Minä lähdin kamaripalvelijan mukaan. Mutta tuskin olimme ehtineet huoneesta, ennenkuin kreivi päästi ulvonnan, joka pani muurit täräjämään. Kun palasimme sisään, huusi hän vettä ja sitten viiniä, ja hampaittensa raosta hän tiuskui jotakin helvetistä. Silloinkos palvelusväki sai jalat alleen. Hän tahtoi kylmää vettä kipeälle jalalleen, mutta kun hän pisti sen vesiastiaan, sanoivat näkijät, että se poreili ja kiehui kuin kattila tulella. Viinipikarin hän heitti kamaripalvelijan päähän ja huusi, että siinä oli verta. Heti sen jälkeen hän heitti henkensä. Koko ajan puikkelehti 'majuri' huoneessa ympärinsä ja venkoili niinkuin olisi tehnyt pilaa herrastaan.
"Minä pelästyin niin, että juoksin tieheni", jatkoi talonpoika. "Mielestäni saatoin olla tyyni, sillä olihan kamaripalvelija nähnyt minun antavan rahat. Muutamien päivien perästä menin sentään linnaan jälleen, sillä tiesin nuoren herran kotiutuneen Roomasta, jossa hän oleskeli. Arvelin, että häneltä kai saan kuitin. Mutta kun tulin linnaan ja näin kamaripalvelijan, niin tuskin tunsin häntä enää, niin kurjalta hän näytti. Kun ilmaisin kauhistukseni siitä, kertoi hän salavihkaan, että hän kuuli jokikinen yö kellon soivan, niinkuin vainaja soitti eläessään, kun tahtoi jotakin. 'En ole tähän asti ollut kuulevinani sitä', sanoi hän. 'Mutta jos hän soittaa taas tänä yönä, niin menen sisään tunnonrauhani tähden. Mutta voit kai sinä jäädä yöksi luokseni.' Minä suostuin hänen pyyntöönsä, vaikka hampaat kalisivat suussani, ja me istuimme kukin viinilasimme ääressä aina kahdentoista lyöntiin. Heti sen jälkeen kuului kiukkuinen kellonsoitto. Minä koetin nousta, mutta jalkani eivät kannattaneet, ja minä putosin tuolilleni takaisin. Kamaripalvelija nousi kiihkeästi ja sanoi: 'Se on isäntäni soitto, minä lähden, vaikka sinä jänistätkin'. Minusta se oli häpeällistä, ja niin lähdin mukaan. Mutta kun ovi avattiin ja minä näin koreasti valaistun huoneen ja itse pirun, joka istui ruumiskirstun ääressä, niin maailma musteni silmissäni ja minä kaaduin lattialle. Kun tulin tuntoihini jälleen, kuulin, että kamaripalvelija oli tavattu kuoliaana aivan kirstun äärestä."
"Oletko varma, että se oli itse piru?" kysyi muuan sotamiehistä.
"On mahdollista, että se oli 'majuri'. Mutta kuulkaahan edelleen. Muutamien päivien perästä menin taas linnaan ja kerroin nuorelle kreiville, kuinka kaikki oli käynyt, ja pyysin kuittia. Mutta jos vanhus oli häijy, niin nuori oli paljon pahempi. Hän haukkui minua lurjukseksi ja petkuttajaksi ja sanoi, että jollen voinut näyttää kuittia eikä minulla ollut rahaa maksaa, sain laputtaa tieheni! Raskain mielin lähdin kotimatkalle, ja kun taivallukseni kävi hitaasti, yllätti minut yö, ja metsässä oli melkein sysimustaa. Mutta minä haparoin eteenpäin tuttua tietä. Kuinka olikaan, huomasin ykskaks, että joku käveli rinnallani. Mutta kuulin vain askeleet, en voinut nähdä mitään. Lopulta rohkaisin mieleni ja kysyin: 'Kuka se on!?'
"'Vaeltaja niinkuin sinäkin', vastasi ääni. 'Jos kuljemme yhtä matkaa, käy matka hupaisemmin.'
"Niin se alkoi. Ei kestänyt kauan, ennenkuin olin kertonut hänelle koko onnettomuuteni, ja lopuksi kysäsin, eikö hän voinut lainata minulle sataa guldenia.
"'Voisin kyllä', vastasi vieras. 'Mutta minä vaadin niin suuren koron, että tuskin suostut sitä maksamaan. Tahdon auttaa sinua toisella tavoin. Vanhalla isännälläsi ei ole rauhaa haudassaan sinun valitustesi ja sadatustesi tähden. Jos sinulla on uskallusta lähteä hänen luokseen, niin luulen, että hän antaa sinulle kuitin'.
"Varmaankin hiukset nousivat päässäni pystyyn, niin kovasti pelästyin.
Mutta minä ajattelin vaimoani ja lapsiani ja niin jätin sieluni
Jumalan haltuun ja vastasin, että olin ennenkin nähnyt helvetin. Jos
siis vain sain kuitin, olin valmis näkemään sen kerran vieläkin.
"'Tule sitten tätä tietä', sanoi hän. Me kuljimme muutamia askelia ja pysähdyimme suuren talon portille. Jollen olisi tiennyt, että kreivin linna oli monien peninkulmien päässä, olisin vannonut, että olimme tulleet sinne. Muukalainen kehoitti minua astumaan taloon, ja sen voin hyvin tehdä, sillä portit olivat avoinna, ja pihalle tultuamme näin, että kaikki huoneet olivat valaistut, ja sisältä kuului säkkipillien soittoa ja tanssin töminää ja naurua ja hälinää, aivan kuin linnassa joulun aikoina ja muissa juhlissa. Minä mietin mielessäni: Kenties ei vanha kreivi olekaan kuollut, kenties olen vain nähnyt unta. Ja niin menin ovelle ja kolkutin, välittämättä sen enempää matkatoveristani. Kukas muu olisi avannut oven, jollei tuttu kamaripalvelija, 'Täällähän tuleekin säkkipillin soittaja', sanoi hän. 'Kreivi on kysellyt teitä.'
"Minä en pelästynyt, sillä kaikki oli aivan kuin unta, sanoinhan vain:
'Kuinka kamaripalvelija voi vielä olla elossa, hänhän oli kuollut.'